Julkiset sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluiden järjestäjät, kunnat ja kuntayhtymät, kokevat palvelusetelin tarkoituksenmukaiseksi tavaksi järjestää kuntalaisten palveluita, käy ilmi palvelusetelioperaattori Vaana Oy:n tekemästä tuoreesta Palveluseteli Suomessa 2019 -selvityksestä. Erityisesti terveyspalveluissa on tarvetta palvelusetelin laajentamiselle.

Hyvinvointiala HALI muistuttaa, että terveyskeskustasoiseen hoitoon pääsy viikon sisällä on mahdollista jo nyt, sillä lainsäädäntö ja palveluntuottajakapasiteetti ovat yksityisellä jo olemassa.