STM on käynnistänyt Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen. Sen tavoitteena on parantaa perustason sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja tuottavuutta. Hanke on keskeinen osa tämän hallituksen sote-uudistusta.

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen rahoituksesta päätetään valtion vuoden 2020 budjetin yhteydessä. Hankerahoitusta voivat hakea maakuntien kunnat tai kuntayhtymät siten, että vähintään 80% alueen kunnista sitoutuu hankkeeseen. Haku avautunee jo joulukuussa. Tämä mahdollistaisi sen, että kyseiset kehityshakkeet voisivat käynnistyä alkuvuodesta 2020.

Yksityisen sektorin rooli myös perustason sote-palveluiden tuottajana on merkittävä. Sen merkitys osana palvelujärjestelmää on yleisesti tunnustettu. Sote-palveluiden saatavuutta ei voida turvata edes nykyisellä tasolla ilman yksityisen sektorin toimijoiden panosta.

HALIn mielestä on tärkeää, että myös yksityisen sektorin osaamista ja resursseja hyödynnetään Tulevaisuuden sote-keskuksia kehitettäessä. Toivomme, että, maakunnissa käynnistetään Tulevaisuuden sote-keskukseen tähtääviä kehittämishankkeita, joissa otetaan huomioon yksityisen sektorin tarjoamat mahdollisuudet.

Uskomme, että Tulevaisuuden sote-keskukset ja toimiva sote-uudistus rakennetaan hyvällä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. Eri toimijoiden oikeat roolit ja tehtävät ovat löydettävissä avoimen yhteisen valmistelun myötä. Esitämme kehittämishankkeiden toteuttamista yhdessä myös maakunta- ja kuntatasoilla.