Oikeustieteen maisteri Anna Hakola on valittu Hyvinvointiala HALI ry:n työmarkkinalakimiehen tehtävään. Hakola aloittaa työt 6. syyskuuta.

Työoikeuteen erikoistunut Hakola on aiemmin toiminut erilaisissa työtehtävissä yritysten, työnantajien, johdon ja HR:n tukena. HALIin hän siirtyy Sivistystyönantajien työmarkkinalakimiehen työstä.

Anna Hakola

Anna Hakola

− Olen iloinen, että HALIlla avautui upea tilaisuus päästä työskentelemään yritysten parissa, jotka ovat minulle tuttuja. Yritysmaailma ja ihmiset kiehtovat minua. Odotan innolla, että pääsen auttamaan työnantajayrityksiä sekä heidän työyhteisöjään, Anna Hakola sanoo.

HALI on Hakolalle tuttu työpaikka: hän työskenteli osa-aikaisesti HALIn työmarkkinalakimiehenä vuosina 2017−2019. Ennen tätä hän on kerryttänyt työkokemusta muun muassa elinkeinoelämän järjestössä, kaupungin palveluksessa, asianajotoimistossa sekä tuomioistuimessa.

− Tiedän kokemuksesta, että HALIssa on erittäin ammattitaitoiset kollegat ja dynaaminen työyhteisö, joten on suuri ilo aloittaa työt syksyllä.

− Anna Hakolalla on hyvää kokemusta työoikeudesta ja TES-neuvotteluista, mitä pidimme valinnassa erityisen tärkeänä. On hienoa saada hänet täydentämään osaavaa työmarkkinatiimiämme, sanoo HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.

Vapaa-aikanaan Hakola täydentää parhaillaan osaamistaan kauppakorkeakoulun ja organisaatiopsykologian opinnoilla. Jäljelle jäävä vapaa-aika kuluu perheen, luonnossa liikkumisen ja mökkeilyn parissa.