Apteekkien into laajentaa toimintaansa terveyspalveluihin kiihtyy. Hyvinvointialan liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry kannattavat lääkejakelujärjestelmän kehittämistä kilpailuneutraliteetti huomioiden. Potilasturvallisuudesta ei saa tinkiä missään oloissa.

Median tietojen mukaan vastikään perustettiin Hyvinkäälle jo Suomen 14. apteekin ”terveyspiste”. Terveyspisteissä hinnoittelu poikkeaa selvästi alan varsinaisista toimijoista. Apteekki sanoo tarjoavansa ”pieniä hoitotoimenpiteitä, mittauksia ja terveysneuvontaa”.

− Apteekkijärjestelmä on murtamassa omaa monopoliaan. Pidämme tätä oikeana kehityksenä.  Mutta monopoliaseman suojassa tapahtuvaa raja-aitojen ylitystä ei terveyspalvelualan tuottajia edustavissa liitoissa katsota hyvällä, sanoo Hyvinvointialan liiton toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Apteekkijärjestelmän kehittämisessä on jatkossa kiinnitettävä huomiota erityisesti lääkejakelun toimivuuteen ja tasapuoliseen kilpailuun.

− Yksityisten palvelutuottajien tulee saada hankkia lääkkeensä samoin periaattein kuin julkisen terveydenhuollon, eli suoraan lääketukuista ohi apteekkijärjestelmän, sanoo Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Apteekit haluavat laajentaa toimintaansa terveyspalvelutuotantoon. Esimerkkinä tästä on aiemmin käyty keskustelu rokotteiden antamisesta.

− Asia ei ole niin yksiselitteinen. On syytä muistaa, että jo rokottaminen, muista vaativammista toimenpiteistä puhumattakaan, vaatii terveydenhuollon ammattihenkilön perusosaamista, lisäkoulutusta ja kykyä hengen pelastavaan vakavien komplikaatioiden hoitamiseen, Rajakangas muistuttaa.

Apteekeilla on tärkeä rooli suomalaisessa terveydenhuollossa lääkehuollon ja -osaamisen saralla. Farmasian koulutus rajaa kuitenkin huomattavasti terveydenhuollon toimenpiteitä.

− Diagnosointi kuuluu lain mukaan vain lääkärille ja hoitotoimenpiteet vain koulutetuille terveydenhuollon ammattilaisille, sairaanhoitajille, terveydenhoitajille sekä lääkäreille, sanoo Partanen.

Lisätietoja:
Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 0400 374 164
Ismo Partanen, toiminnanjohtaja, Lääkäripalveluyritykset ry, p. 040 518 5799