Perheet arvostavat yksityistä palvelua sen laadun ja asiakaslähtöisyyden vuoksi. Yksityisen päivähoidon asiakastyytyväisyys on erittäin korkealla tasolla. Tiedot käyvät ilmi EPSI Ratingin tutkimuksesta, jossa selvitettiin yksityisten päiväkotien asiakastyytyväisyyttä. Tuloksia verrattiin julkisen sektorin vastaaviin tuloksiin.

Vastaajista 81,9 % ilmaisi olevansa tyytyväinen saamaansa palveluun.  Perheiden mukaan asiakastyytyväisyyteen vaikuttavat eniten imago ja koettu tuotelaatu.

Suosittelijoiden ja erittäin tyytyväisten asiakkaiden osuus on yksityisellä korkeampi kuin julkisella puolella. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on  kärjessä yhdessä Tanskan kanssa.

Toteutettu vertailututkimus osoittaa, että yksityinen varhaiskasvatus on vahvasti osa palveluverkkoa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä perheiden parhaaksi, jolloin jakoa yksityiseen ja julkiseen ei enää ole.

Laatu on yksityisille toimijoille tärkeä asia, ja toimintaa kehitetään koko ajan entistä paremmaksi.

Varhaiskasvatus on perinteisesti ollut vahvasti kuntien käsissä, mutta yksityisestä on kasvanut haluttu kumppani kunnille.  Yksityinen on nopea ja ketterä toimija, ja kunnissa onkin yhä enemmän haluttu panostaa yhteistyöhön.

EPSI Ratingin tutkimustuloksia ruoditaan tarkemmin HALIn järjestämässä aamiaistilaisuudessa perjantaina 27.4. klo 8 alkaen ravintola Lasipalatsin Palmu-kabinetissa. Tutkimustuloksia kommentoi Helsingin kaupungin apulaispormestari Piia Pakarinen sekä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

EPSI Rating tekee riippumattomia tutkimuksia Pohjoismaissa. Kyseinen tutkimus tehtiin Hyvinvointialan toimeksiannosta.