Aluevaalit järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa tammikuun 23. päivä. Uudet valtuustot ovat paljon vartijana. Hyvinvointialueet ja niiden valtuutetut vastaavat sote-uudistuksen toimeenpanosta ja samalla koko uudistuksen onnistumisesta. HALI järjesti aiheesta webinaarin yhdessä Suomen Yrittäjien ja Hyvinvointialan Tieto Oy:n kanssa.

Webinaarin tallenne on katsottavissa täällä.

Sote sai viime kesänä hallinnolliset raamit, mutta sen varsinainen toteuttaminen on vasta edessä. Hyvinvointialueet ja tammikuussa valittavat uudet valtuutetut vastaavat uudistuksen toimeenpanosta.

Uudistuksen onnistuminen edellyttää, että saatavuus, laatu ja tehokkuus paranevat. Uudistus mahdollistaa myös sen, että yritykset ja järjestöt voidaan ottaa mukaan palveluiden tuottamiseen nykyistä laajemmin, toteaa HALI:n johtaja Eveliina Vigelius.

”Järjestöjen resurssit eivät tarkoita vain tuotantoa. Resurssit ovat myös kehittämistä ja innovaatio-osaamista”, Vigelius sanoo tilaisuuden aluksi.

”Olisi hulluutta jättää yritysten osaaminen käyttämättä”

Webinaariin osallistuneet asiantuntijat muistuttavat, että yrityskentällä on jo näkemyksiä yhteistyöstä ja siitä, miten kustannukset saadaan kuriin ja hoitojonot purettua.

”Yritysten ja kolmannen sektorin osaamista on hyödynnettäviä jo uudistuksen alusta alkaen. Olisi hulluutta jättää tämä määrä osaamista käyttämättä”, korostaa Hoitokoti Päiväkummun toimitusjohtaja Anne Kangas.

Palvelusetelit laajempaan käyttöön

Hyvinvointialueiden keskeinen tehtävä on laatia palvelustrategia. Strategia on yksi tärkeimmistä asioista, joka uuden valtuutetun tulee ottaa haltuun.

”Palvelustrategiassa kannattaa käyttää innovatiivisuutta ja uusia innovatiivisia hankintoja”, korostaa Pirkanmaan hyvinvointialueen sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala.

Palveluseteleille toivotaan jatkossa enemmän mahdollisuuksia.

”Strategiaan tarvitaan selkeät kirjaukset, että tuotanto perustuu monituottajamalliin. Palvelusetelit tulee ottaa käyttöön nykyistä laajemmin”, sanoo Kangas.

Kustannukset näkyviksi

Asiantuntijat peräänkuuluttavat soten kustannuksiin läpinäkyvyyttä.

”Kustannusten läpinäkyvyys auttaa palveluiden vertailuissa. Läpinäkyvällä hinnoittelulla voidaan auttaa ihmisiä valitsemaan tehokkaimmat palvelut”, sanoo Aalto-yliopiston professori Teemu Malmi.

”Palveluja voi vertailla vain jos tietää hinnat. Samalla kilpailu jalostuu ja yhteiskunta pääsee eteenpäin”, sanoo Vääksyn lääkärikeskuksen toimitusjohtaja Tiina Wangel.

Wangel myöskin korostaa, että kustannusten lisäksi hoitojonojen pituudet on oltava julkisia.

”Palveluiden lisäksi on tärkeää, että näemme, mikä on hintalappu jonottamiselle”, Wangel sanoo.

Malmi muistuttaa, että hyvinvointialueiden valtuutetuilla on mahdollisuus vaatia läpinäkyvyyttä kustannuksille.

”Jos ei vaadi, ei päästä eteenpäin. Näitä esimerkkejä Suomessa on muun muassa teollisuuden alalta”, Malmi sanoo.

Valtuustot tarvitsevat rohkeita päättäjiä

Uusille valtuutetuille viesti on selvä: valtuustoihin tarvitaan rohkeita päätöksiä ja rohkeita päättäjiä.

”Valtuutetut tekevät sote-uudistuksen todeksi. Jos uudistuksesta haluaa hyvän tuloksen, kaikki järjestöt ja yritykset on otettava mukaan strategian toteuttamiseen. Keskeistä on läpinäkyvyys: reaaliaikainen tieto laadusta ja siitä, mitä se mikä maksaa”, sanoo tilaisuuden juontanut Mikael Jungner päätössanoissaan.