Hallituksen syyskuun budjettiriihessä tehtiin useita veropäätöksiä, jotka koskevat myös yksityistä sote-alaa. HALIn jäsenten kannalta niistä kiinnostavimmat ovat kotitalousvähennyksen kokeilu, tutkimusyhteistyökannustin sekä tuplapoistot ja ikääntyneiden työtulovähennys.

Kotitalousvähennyksen kokeilu

Budjettiriihessä linjattiin useammasta HALIn jäseniin mahdollisesti vaikuttavasta veromuutoksesta. Merkittävin muutos HALIn jäsenten kannalta on hoiva-, hoito- sekä kotitaloustyön kotitalousvähennyksen enimmäismäärän korottaminen 2 250 eurosta 3 500 euroon ja korvausprosentin kasvattaminen 40:stä 60:een vuosien 2022–2023 ajaksi.

Kokeilu on mittaluokaltaan merkittävä. Esimerkiksi vuoden ympäri hankittava 500 euroa kuukaudessa kustantava palvelu maksaisi asiakkaalle vähennyksen jälkeen vain 208 euroa, kun nykyisin maksettavaa jää 313 euroa kuussa. Hyöty asiakkaalle olisi 1 250 euroa vuodessa.

Tutkimusyhteistyökannustin

Julkisten organisaatioiden kanssa t&k-yhteistyötä tekeville organisaatioille merkittävä verotoimi on tutkimusyhteistyökannustimen kasvattaminen ja pidentäminen. Tämän vuoden alusta voimaan tullutta tutkimusyhteistyön lisävähennystä kasvatetaan 50 prosentista 150 prosenttiin ja sen voimassaoloa jatketaan vuoden 2027 loppuun.

Lisävähennystä voi käyttää tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaation alihankintalaskuihin. Hyväksyttäviä organisaatioita ovat esimerkiksi yliopistot, ammattikorkeakoulut, THL, TTL, VTT ja VATT. Yhteistyö täysin kaupallisten toimijoiden ja ammattikoulujen kanssa ei ole vähennyksen piirissä. Tutkimusyhteistyön alihankintalaskut voi siis vähentää 2,5-kertaisesti.

Tuplapoistot ja ikääntyneiden työtulovähennys

Riihessä päätettiin lisäksi jatkaa vuoden 2020 alusta voimassa ollutta kone- ja laiteinvestointien kaksinkertaista poisto-oikeutta vuoteen 2025 asti. Kaksinkertainen poisto-oikeus tarkoittaa, että verovelvollinen voi tehdä soveltamisalaan kuuluvan koneen tai laitteen hankintamenosta 25 prosentin sijaan enintään 50 prosentin poistot. Tuplapoistoilla mahdollistetaan veronmaksun lykkäämistä ja tuetaan investointeja.

Myös yli 60-vuotiaiden korotettua työtulovähennystä päätettiin edelleen korottaa porrastetusti. Hallituksen alkuperäinen suunnitelma oli korottaa yli 60-vuotiaiden työtulovähennyksen enimmäismäärää 200 eurolla vuonna 2023. Budjettiriihessä hallitus päätti kasvattaa vähennystä suuremmaksi, mutta tarkka aikataulu ja summa ovat auki. Korotetun työtulovähennyksen tarkoituksena on kannustaa ikääntyneitä pitempiin työuriin.