Työministeri Tuula Haatainen (sd.) on lähtenyt ajamaan hankintalaissa säädettyjä nk. sidosyksiköiden ulosmyyntirajojen nostoa ohi hallitusohjelman. Sidosryhmille viime hallituskaudella säädettyjen ulosmyyntirajojen nostaminen on tullut puskista. Elinkeinoelämän kanssa asiasta ei ole keskusteltu. Tämän vetoomuksen on allekirjoittanut 14 elinkeinoelämän järjestöä.

Kuntayhtiöiden olemassaolon tarkoitus on tuottaa palveluja omistajalleen. Jos kapasiteettia jää yli, saa sen hankintalain säännösten mukaan myydä markkinoille tietyin ehdoin. Suomessa kuntayhtiöt tarjoavat palveluja hyvin laajalti: ne myyvät muun muassa sote-palveluita, siivousta, kiinteistöhuoltoa, ateriapalveluita, jätehuoltopalveluita, infraa ja pysäköintiä sekä ict- ja taloushallintopalveluja.

Sote-uudistuksen yhteydessä hyvinvointialueilla perustetaan julkisesti omistettuja yhtiöitä ja ostetaan niiden osakkeita. Usein tavoitteena on hankintalain mukaisten kilpailutusten välttäminen, mikä johtaa verorahojen tuhlaukseen ja yksityisen yritystoiminnan vaikeutumiseen.

Muutosta Haatainen on perustellut sillä, että joillakin alueilla on ”markkinapuute” palveluista. Tästä ei ole mitään näyttöä. On vaikea uskoa, että tänä päivänä ei olisi tarjontaa ja että koronan kurittamat yritykset eivät olisi valmiina kasvuun. Vielä vaikeampaa on uskoa, että olisi koko maata koskeva markkinapuute, joka edellyttää hankintalain muuttamista. Jos jollakin alueella on markkinapuutetta joistakin palveluista, siihen on jo olemassa yksinkertainen työkalu – hankintalaissa säädetty avoimuusilmoitus. Jostain syystä tämä erinomainen työkalu on jäänyt lain kuolleeksi kirjaimeksi.

On ennenkuulumatonta, että työministeri ylenkatsoo sidosryhmien kanssa käytävän keskustelun tarpeellisuuden näin merkittävässä asiassa. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on valmistellut hyvässä yhteistyössä hankintalain nk. korjaussarjan, mutta ulosmyyntirajojen nostaminen ei ole ollut esillä vaan Haatainen on ajanut sitä työryhmän ohi. Haatainen on korostanut kolumnissaan 4.2.2022, että hankintalain muutokset tähtäävät vastuullisiin julkisiin hankintoihin. Mikä tässä on vastuullista? Haatainen perustelee esitystään Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksellä, joka ei ole edes valmis.

Kuntalain mukaan kunnan tehtävä on luoda elinkeinoelämälle edellytyksiä. On surullista, että työministeri haluaa tässä taloustilanteessa vaikeuttaa elinkeinotoimintaa, ja sitä kautta yritysten investointeja ja työllistämistä.

Lainvalmistelussa on nyt otettava aikalisä tämän ehdotuksen osalta. Markkinapuutteen olemassaolo ja ulosmyynnin markkinavaikutukset tulee selvittää perusteellisesti ennen kuin tehdään yritysten kannalta kohtalokkaita päätöksiä.

 

Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät

Juho Romakkaniemi, Keskuskauppakamari

Minna Vanhala-Harmanen, Perheyritysten liitto

Timo Lappi, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Tuomas Aarto, Palvelualojen työnantajat Palta

Pia Gramén, Kiinteistötyönantajat

Merru Tuliara, Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL

Ismo Partanen, Lääkäripalveluyritykset

Otto Lehtipuu, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP

Ulla-Maija Rajakangas, Hyvinvointiala HALI

Aleksi Randell, Rakennusteollisuus ja Paavo Syrjö, INFRA ry

Panu Tast, NÄE ry

Satu Grekin, Suomen Kuntoutusyrittäjät