Koronaviruksessa pätevät samat ohjeet kuin muidenkin tartuntatautien. Paniikkiin ei ole aihetta, mutta viruksen leviämisen uhka on sen verran vakava, että HALI suosittelee jäsenorganisaatioidensa päivittävän omat varautumissuunnitelmansa.

EK on koostanut sivuston, jossa kerrotaan käytännön toimenpiteistä, joita organisaatioiden on syytä harkita. Tutustu ohjeisiin tästä.

Tärkein asia viruksen leviämisen estämisessä on hyvä käsihygienia. Organisaatioiden on syytä muistuttaa tästä henkilöstöään. Vielä ehtii myös ottaa kausi-influenssarokotteen.

Työnantajalle olennaiset kysymykset ovat yleensä sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevat kysymykset.

Pääsäännöt ovat:

  • Jos työntekijä on sairaana, hänelle maksetaan sairausajan palkkaa työehtosopimuksen määräysten mukaisesti, ja hän on oikeutettu sairauspäivärahaan Kelalta sairausvakuutuslain mukaisesti.
  • Jos työntekijä on terve, mutta tartuntatautilain mukaan viranomainen määrää hänet karanteeniin, hän saa tartuntatautilain mukaista päivärahaa Kelalta. Terveyspalvelualan tessissä on palkanmaksumääräys tämän tilanteen varalta (19 §), ja yksityisellä sosiaalipalvelualalla ei ole tällaista etuutta.
  • Jos työntekijä on työmatkalla, eikä pääse palaamaan sairastuttuaan, hän on oikeutettu sairausajan palkkaan kuten muutenkin.
  • Jos työntekijä on työmatkalla, eikä pääse palaamaan jouduttuaan kohdemaassa terveenä karanteeniin, työnantajalla saattaa olla palkanmaksuvelvollisuus kuten tartuntatautilain soveltuessa.
  • Kun poissaololle on yllä mainituissa tilanteissa hyväksyttävä selitys ja selvitys, eli työntekijä ei voi vaikuttaa poissaoloonsa, poissaolo täytyy hyväksyä.

Sairauden ehkäisy ja tartuntaepäily

Työnantajalla on työturvallisuuslain mukainen velvollisuus huolehtia työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan kannattaa ohjeistaa työpaikalla, miten koronavirustartuntaa voidaan parhaiten ehkäistä ja miten työntekijän tulisi toimia epäillessään tartuntaa.

Työterveyslaitos ohjeistaa ottamaan ensi sijassa yhteyttä terveydenhuoltoon puhelimitse ja toimimaan sieltä saatujen ohjeiden mukaan.

Taudin leviämisen ehkäisemiseksi voi olla perusteltua hyväksyä työntekijän oma ilmoitus sairastumisesta sen sijaan, että vaaditaan heti lääkärintodistus, sekä hyödyntää mahdollisuuksien mukaan etätyöskentelyä esimerkiksi työmatkalta palaamisen jälkeen.

Kannattaa tutustua myös THL:n tilannekuvaan ja vastauksiin usein kysyttyihin kysymyksiin tästä.

Uudesta koronaviruksesta on avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta, joka tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonnan numero on 0295 535 535. Tutustu STM:n ohjeistuksiin tästä.