Koronakriisi iskee myös hyvinvointialan yrityksiin ja yhdistyksiin. Vaikutukset vaihtelevat toimialoittain ja ammattiryhmittäin. Eniten tässä vaiheessa pandemian aiheuttamista poikkeusoloista kärsivät kuntoutus- ja varhaiskasvatusalojen toimijat, joiden asiakasmäärät ovat suorastaan romahtaneet lyhyessä ajassa. Miten hoidetaan kiinteät kulut, kun tulorahoitus vähenee merkittävästi tai jopa loppuu useiden kuukausien ajaksi?

On välttämätöntä varmistaa tarvittavien hyvinvointipalveluiden riittävä saatavuus poikkeusoloissa ja myös sen jälkeen. Maan hallitus on jo käsitellyt ja hyväksynyt osan elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen esittämistä keinoista, mm. yritystukipaketin, eläkemaksun tilapäisen alentamisen ja veronmaksun lykkäämisen osalta. Myös muutamat vuokranantajat ovat tehneet päätöksen vuokrien laskemisesta tai perimättä jättämisestä kriisin aikana.

Päätökset ovat oikeita ja hyviä, mutta ne eivät valitettavasti vielä riitä.

Valtiovallalta tarvitaan päämäärätietoisia toimia, ettei yksikään elinkelpoinen yritys tai järjestö joudu lopettamaan toimintaansa tilapäisen kriisin vuoksi.

HALI esittää viiden toimenpiteen pakettia yhteiskunnalle ja kunnille tärkeiden palvelujen ja työpaikkojen pelastamiseksi. Näillä toimilla tuetaan myös muita toimialoja.

 

1. Tilapäinen kriisipalkkatuki ehkäisemään irtisanomisia ja lomautuksia

  • TE-hallinto maksaa hakemuksen perusteella palkkatukea työnantajille, jotka
    • sitoutuvat vähentämään tai välttämään lomautuksia ja/tai irtisanomisia kriisipalkkatuen saamisen edellytyksenä
    • toimivat toimialoilla, joilla koronaepidemia on aiheuttanut kysynnän dramaattisen laskun; erityishuomio palvelualoille
    • ovat arvioineet em. työntekijämäärän lomautus- tai vähentämistarpeeksi vähintään 25 prosenttia työntekijämäärästä henkilötyövuosina laskettuna
  • Tuen taso 70 % niiden henkilöiden koronakriisiä edeltävien 3 kuukauden bruttopalkasta, jotka välttävät lomautuksen ja/tai irtisanomisen tuen ansiosta
  • Harkinnanvarainen tuki (ei siis muutoksenhakuoikeutta)
  • TE-hallinto ratkaisee tuen saamisen 2 päivässä

2. Tilavuokrapaketti palvelualojen tyhjillään oleville toimitiloille

  • Hallitus sitoutuu maksamaan tilapäisesti kolmanneksen palvelualojen toimitilavuokrista niiden toimitilojen osalta, joissa toiminta on keskeytynyt koronakriisin vuoksi
    • Toiminnan keskeytyminen voidaan todentaa esim. siten, että vähintään 75 prosenttia työntekijöistä on lomautettu.
  • Vuokranantajat tulevat vastaan näiden tilojen vuokrien osalta laskemalla vuokraa tilapäisesti kolmanneksella
  • Vuokralainen maksaa itse jäljelle jäävän kolmanneksen

3. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun tilapäinen siirtäminen valtiolle

  • Muutetaan työttömyysturvan rahoituslakia siten, että valtio rahoittaa oman osuutensa lisäksi tilapäisesti myös yksityisen sektorin työnantajan maksuosuuden kokonaan
  • Muutetaan sairausvakuutuslakia siten, että valtio rahoittaa tilapäisesti myös yksityisen sektorin työnantajan maksuosuuden kokonaan

4. Työterveyshuollon Finnvera-rahoitus

  • Finnvera takaa kaikki työterveyspalvelujen järjestäjien maksut työterveyspalvelujen tuottajille
  • Hallinnollisesti erittäin tehokas järjestely, jolla turvattaisiin kaikkien alojen työntekijöiden (myös lomautettujen) terveydenhuolto

5. Kuntien sitouduttava varhaiskasvatuksen rahoitukseen

  • Kuntien on selvitettävä alueensa yksityisen varhaiskasvatuksen tilanne
  • Kuntien ei tule jättää korvaamatta palveluja, vaikka varhaiskasvatuksessa oleva lapsi olisi otettu tilapäisesti kotihoitoon
  • On suuri vaara, että perheet ja kunnat joutuvat ongelmiin, kun päiväkoti ei kestä tilapäisen kriisin yli