HALIn eri työehtosopimusten moninaiset työryhmät ovat käynnissä ja tulevaa neuvottelukierrosta pohjustetaan. Varsinaiset palkkaneuvottelut tiivistyvät lähempänä sopimuskauden loppua, eli helmi-maaliskuussa 2020. TES-asioita valmistellaan kunkin TES:n työnantajataustaryhmässä sekä HALIn hallituksen TES-jaostoissa. Keskeiset linjaukset vahvistetaan HALIn hallituksessa.

Ajankohtainen työmarkkinatilanne

Työmarkkinoilla odotellaan yhä vientiliittojen (Tekno, Kemia ja Metsä) päänavausta. Valitettavasti neuvottelut ovat jumiutuneet eikä valtakunnansovittelijan teknologiateollisuuteen antama sovintoesitys saanut Teollisuusliiton hyväksyntää. Vientialoilla on parhaillaan meneillään laajamittaiset lakot.

Työnantajapuolen hyväksymässä sovintoesityksessä kustannukset olisivat nousseet 25 kuukauden mittaisella sopimuskaudella yhteensä 3,0 %. Siitä palkankorotuksia olisi ollut 1,6 % ja vuotuisen 24 tunnin kiky-työajan pidennyksestä luopumisen kustannuslisä olisi ollut 1,4 %.

HALIn neuvottelemat viisi eri työehtosopimusta ovat voimassa vuoden 2020 maaliskuun ja huhtikuun loppuun saakka.

HALI tavoittelee muiden työnantajaliittojen tavoin TES:iensä uudistamista tulevan yleisen linjan mukaisen kustannusvaikutuksen puitteissa. Yleinen linja määräytyy keskeisten vientiliittojen neuvottelutulosten pohjalta. Palkankorotusten tason lisäksi keskeinen neuvottelukysymys on kiky-sopimuksen työajan pidennyksen tilanne. Mikäli työaika säilyy ennallaan, on palkankorotusvara isompi. Mikäli työajan pidennyksestä luovuttaisiin, tulisi vastaavasti palkankorotusten tason olla matalampi.

Hoiva-alaa edustavat työntekijäliitot ja muutkin naisvaltaiset työntekijäliitot ovat vahvasti eri mieltä yleisen linjan soveltamisesta. Tehy ja SuPer ovat vaatineet, että kaikilla hoiva-aloilla palkkoja tulisi korottaa 1,8 prosenttiyksikköä yli yleisen tason 10 vuoden ajan. Muutkin HALIn TES-osapuolet ovat vaatineet selvästi muita aloja isompia palkankorotuksia. Tavoitteena heillä on naisvaltaisten alojen palkkaeron tasoittaminen miesvaltaisiin aloihin verrattuna.

HALIn isoimmalla TES-alalla, sosiaalipalvelualalla, palkkataso on keskimäärin jonkin verran alempi kuin vastaavissa kunnan tehtävissä. Työntekijäliittojen johdolle ja neuvottelijoille olemme välittäneet tavoitteemme yleisen linjan mukaiseen kustannustasoon. Sen puitteissa osa palkankorotuksien korotusvarasta voidaan kohdentaa alimpiin taulukkopalkkoihin, kuten sosiaalipalvelualalla on jo tehty ja tehdään jatkossakin. Näin palkkaeroa kunta-alaan voidaan kustannustehokkaasti pienentää. HALIn näkemyksen mukaan alarajakorotuksia on perusteltua painottaa erityisesti lähihoitajatason C-palkkaryhmästä ylöspäin ja etenkin alimpiin palveluslisäportaisiin, joissa palkkaero kuntaan on suurempi kuin kaikilla kokemuslisillä.

Muilla HALIn TES-aloilla on omat erityiskysymyksensä.

Lue HALIn perustelut yleisen linjan mukaiseen kustannusraamiin tästä.