Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan hoitajamitoitus on vaakalaudalla, jos työvoimapulaa ei saada ratkaistua.

Sote-alan työvoimapula on kriisiytymässä. Pula henkilöstöstä on akuutti jo nyt eri puolilla Suomea, ja vuoteen 2030 mennessä alalle tarvitaan yli 200 000 uutta osaajaa. Hyvinvointiala HALI ry katsoo, että yhtälön ratkaisemiseksi on keinoja, jotka eivät edellytä lakimuutoksia vaan nopeita ja tehokkaita päätöksiä.

− Sen lisäksi, että sote-alalle tarvitaan lisää koulutuspaikkoja ja hakijoita niihin, alan ylisääntelystä olisi viimein päästävä eroon. Valviran on höllennettävä tulkintaansa ja mahdollistettava hoiva-avustajien parempi käyttö, jotta henkilöstö saadaan riittämään, sanoi HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri mediatilaisuudessa torstaina 2. syyskuuta.

− Lisäksi on muistettava, että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan joka tapauksessa. Ilman sitä työvoima ei riitä, kun väestömme ikääntyy ja työikäisten määrä pienenee, hän lisäsi.

Filippiineiltä Suomeen hoitajia tuovan henkilöstöpalvelu Silkkitien perustaja Harri Haimakainen kertoi, että kansainvälinen hoitajarekrytointi on tällä hetkellä erittäin hankalaa.

− Filippiineillä on Suomeen haluavia hoitajia työttöminä, mutta suurlähetystön oleskelulupaprosessit ovat ruuhkautuneet. Hoitajille tarjotaan Filippiineillä kielikoulutus ja hyvät valmiudet tulla Suomeen töihin, mutta tällä hetkellä heidän pääsynsä tänne on liki mahdotonta, Haimakainen kertoi mediatilaisuudessa.

HALIn Mänttäri painottaa, ettei kansainvälisillä rekrytoinneilla heikennetä lähtömaan terveydenhuoltoa. Filippiineillä sairaanhoitajia koulutetaan yli oman maan tarpeen.

− Perheenyhdistämisen tulorajoja on helpotettava, jotta ulkomailta tänne tulevat hoitajat saavat myös perheensä mukaan. EU- ja ETA-alueen ulkopuolella suoritettu sairaanhoitajatutkinto pitää voida tehokkaasti lukea hyväksi Suomessa, jotta ulkomailta tulevat sairaanhoitajat saavat tehdä täällä osaamistaan vastaavaa työtä. Yhteiskunnalta tarvitaan tukea kielikoulutukseen ja kotouttamiseen, hän sanoi.

Hoitajamitoitus jää tällä menolla toteutumatta

HALIn osaamis- ja hoivajohtaja Arja Laitinen huomautti medialle, että ilman tehokkaita toimia vanhuspalveluiden hoitajamitoitus ei toteudu huhtikuuhun 2023 mennessä.

− Tämä on karu fakta. Mitoituslaki on hyvä ja kannatettava, mutta koska sen ohessa ei olla tehty esittämiämme rakenteellisia muutoksia työvoiman saamiseksi, mitoitusta on mahdotonta panna käytäntöön. Tällä menolla hoitajamitoitus johtaa siihen, että hoitopaikkoja on pakko sulkea, kun työvoimaa ei ole. Tästä on kesällä jo koettu surullisia esimerkkejä, Laitinen kertoi.

− Hoitajamitoituksen siirtymäaikaa on pidennettävä, jos nopeita toimia ei saada aikaan, hän lisäsi.

Hyvinvointiala HALI ry esittää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin sote-alan työvoimapulan ratkaisemiseksi heti syyskuun budjettiriihessään.