Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla on jatkossa mahdollista suorittaa henkilökohtaisen avustajan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Tutkinnot perustuvat 1.1.2018 voimaan tuleviin koulutuksen järjestämislupiin.

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) 17 §:n mukaan laissa tarkoitettujen tutkintojen nimiä ja tutkintonimikkeitä saa käyttää vain tutkinnoista, jotka on suoritettu kyseisen lain mukaisesti.

Työntekijät, jotka tällä hetkellä työskentelevät henkilökohtaisina avustajina, eivät tule epäpäteviksi nykyiseen työhönsä. Heillä tai työnantajilla ei myöskään ole velvollisuutta muuttaa sopimaansa henkilökohtaisen avustajan työnimikettä toiseksi, ellei sitten haluta sopia jonkin toisen työnimikkeen käyttöönotosta. Myös jatkossa työnantaja voi harkita, onko tarpeen edellyttää uudelta henkilökohtaisen avun työntekijältä erityistä tutkintoa tai koulutusta.

Jos työn vaativuus ei edellytä ammatillista koulutusta ja työssä tarvittavat tiedot ja taidot saadaan työssä annettavalla opastuksella, työntekijän kanssa voidaan sopia sosiaalipalvelualan TES:n palkkaryhmän A (vähimmäispalkkaluokka G11) mukaisesta palkasta. Jos työnantaja edellyttää työntekijältä ammattitutkintoa kuten tulevaa henkilökohtaisen avustajan ammattitutkintoa, palkka sovitaan työn vaativuuden mukaisesti palkkaryhmään B (vähimmäispalkkaluokka G14). Jos työnantaja edellyttää työntekijältä ammatillista perustutkintoa, kuten esimerkiksi lähihoitajan tutkintoa, sovellettava palkkaryhmä on C (vähimmäispalkkaluokka G17).

Opetushallitus on ilmoittanut, että se ei ole valmistelemassa lakimuutoksia siltä osin, että lakia terveydenhuollon ammattihenkilöistä tai lakia sosiaalihuollon ammattihenkilöistä sovellettaisiin puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon ja henkilökohtaisen avustajan tutkintonimikkeeseen. Näiden lakien mukaiset tutkintonimikkeet, nimikkeiden käyttöoikeudet ja ammattihenkilöiden valvonta säilyvät ennallaan.