Julkisen terveydenhuollon paikoin kohtuuttomat jonot ovat yksi sote-järjestelmämme suurimmista ongelmista. THL:n tilastojen mukaan vuonna 2018 (tammi-syyskuu) 38 prosenttia asiakkaista odotti lääkäriin pääsyä yli kaksi viikkoa. Yli kuukauden odotti 15 prosenttia asiakkaista ja yli lain sallimat kolme kuukautta odotti kolme prosenttia asiakkaista. Voisi luulla, että edes hoitajan vastaanotolle olisi päässyt. Mutta ei. Myös hoitajan vastaanotolle pääsy on heikentynyt. Tilanne on pahentunut tasaisesti viimeisten vuosien aikana.

Kesällä aloittava hallitus ei mitä ilmeisimmin ole luomassa sellaista järkälemäistä sote-uudistuksen kokonaisuutta, jota viime kaudella yritettiin. Edetään hajautetusti, nykylainsäädäntöä sieltä täältä muuttamalla. Sekin voi riittää, jos askeleet ovat riittävän suuria.

Ensimmäiseksi on taattava jokaiselle kansalaiselle pääsy kiireettömään hoitoon viikon sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta. Hoitotakuuaikoja on lyhennettävä merkittävästi ja niiden noudattamisesta on pidettävä kiinni. Hoitoon pääsy on turvattava viime kädessä palvelusetelein.

Suun terveydenhuollossa julkisten palvelujen saatavuus on hyvin heikkoa. Hämmästyttävää on, että kun koko aikuisväestölle luvattiin julkiset hammashoidon palvelut vuonna 2002, palvelujen kapasiteettia ei koskaan mitoitettu kaikille riittäväksi. Jo puolet aikuisista käyttääkin suun terveydenhuollossa yksityisiä palveluja. Hyvä ja käytännöllinen keino turvata palveluiden parempi saatavuus on korottaa nopeasti suun terveydenhuollon Kela-korvauksia. Korvausten maksamisen tulee painottua ennaltaehkäiseviin käynteihin, kuten tarkastuksiin.

Kiireettömässä erikoissairaanhoidossa vuoden 2014 huhtikuusta vuoden 2018 elokuuhun hoidon tarpeen arviointia on THL:n mukaan koko ajan odottanut yli lain sallimat kolme kuukautta 4 – 18 prosenttia asiakkaista. Samalla ajanjaksolla itse hoitoon pääsyä on koko ajan odottanut yli kolme kuukautta lähes 14 – 25 prosenttia asiakkaista. Kuusi kuukautta hoitoon pääsyä odottaneita on heitäkin 0,8 – 2,2 prosenttia.

Tämä ei käy päinsä.

Hoidon tarpeen arvioinnin edellyttämät tutkimukset ja erikoislääkärin arviointi on toteutettava enintään kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta. Sairaalahoidon aloittamiseen on päästävä puolet nykyistä nopeammin. Lasten ja nuorten mielenterveyshoidon hoitotakuuajat on vähintään puolitettava.

Sairaalahoidon aloittamiseen on päästävä puolet nykyistä nopeammin. Lasten ja nuorten mielenterveyshoidon hoitotakuuajat on vähintään puolitettava.

Ehdotukset hallitusohjelmakirjauksiksi:

  • Julkisten terveyspalvelujen saatavuus on Suomessa paikoin hyvin heikkoa ja siksi eriarvoista. Hallituskauden alussa toteutetaan toimenpiteet, joilla jokainen kansalainen pääsee kiireettömään hoitoon viikon sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta.
  • Hoidon saatavuutta parannetaan lyhentämällä merkittävästi perusterveydenhuollon, suun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitotakuuaikoja.
  • Suun terveydenhuollossa jokaiselle suomalaiselle taataan kansanterveyden turvaavin väliajoin pääsy ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten hammastarkastukseen. Luodaan yhtenäisen hoidon käytänteet, jotka asettavat maksimiaikarajat hoitoon pääsylle.

Palvelujen saanti turvataan tarvittaessa palvelusetelein.

Lue lisää:

Hyvinvointialan ehdotuksista hallitusohjelmatavoitteiksi (päivitetään pian)