Mikkelin Kotikaari ry on voittanut vuoden 2019 Suomen laatupalkinnon. Palkinto on tunnettu ja arvostettu kansallinen tunnustus erinomaisuudesta. Hieno menestys tiukassa kisassa osoittaa organisaation kykyä suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen toimintansa kehittämiseen.

Kotikaaren palveluvalikoimaan kuuluu yhteisöllisen senioriasumisen palveluita rivitalokyläyhteisössä ja kerrostalossa sekä tehostettua palveluasumista noin 60:lle asiakkaalle Mikkelissä ja vajaalle 30 asiakkaalle Mäntyharjulla. Yhdistys on perustettu vuonna 1984 ja sen toimitusjohtajana on toiminut viimeisten viiden vuoden ajan Riitta Paasivuori.

Hyvää hoitoa ja hoivaa taloudellisesti kestävällä tavalla

Mikkelin Kotikaari ry:n tahtotila on, että palvelutalot tarjoavat asukkailleen hyvää ja turvallista hoivaa ja hoitoa sekä elämänlaatua. Kotikaaren esimerkki osoittaa, että hyvää ja vastuullista hoivaa on mahdollista tarjota taloudellisesti ja tehokkaalla tavalla. Henkilöstöpolitiikan lähtökohtana on, että henkilöstö jaksaa ja voi hyvin.

– Julkisuudessa käydään kuumaa keskustelua henkilöstömitoituksesta. Meillä hoitajamitoitukset ovat 0,50 – 0,58. Desimaaleja tärkeämpänä pidän arjen laatutyötä ja kehittämistä. Olemme panostaneet laadunhallinnan kokonaisuuden tarkasteluun myös arkipäivän työssä. Monet kokeilut ovat kasvattaneet laadukkuutta mm. teknologian käyttöönottoon, jolla helpotetaan henkilöstön työtä ja lisätään asukasturvaa. Digitalisaation avulla säästämme työaikaa ja kustannuksia sekä voimme kohdentaa resursseja hoivatyöhön paremmin, kertoo Riitta Paasivuori.

Yhdistys järjestää asukkailleen ja heidän omaisilleen asukas- ja läheistilaisuuksia, joissa saadaan palautetta palveluista kehittämistyön tueksi. Näiden asiakasraatien tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja viranomaisyhteistyötä, hyödyntää kumppanuuksia ja toimia johdon tukena.

Suomessa tehdään laadukasta hoivatyötä

Suomen laatupalkinnon myöntäminen yksityiselle hoiva-alan toimijalle on konkreettinen osoitus siitä, että Suomessa tehdään laadukasta hoivatyötä. Nyt on korkea aika tarkastella laadukkaan hoivan lähtökohtia kokonaisuutena.

– Yksityistä hoivaa valvotaan tällä hetkellä paljon ja se on ihan hyvä asia. Pelkkä valvonta ei kuitenkaan kehitä toimintaa. Sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa tulisi keskittyä enemmän laadunhallinnan kokonaisuuteen ja pitää työn tavoite kirkkaana mielessä. Kunnan tehtävä on järjestää palvelut niin, että laadukas tekeminen on mahdollista. Palveluntuottajien tehtävä on auttaa ja tukea ikääntyneitä ihmisiä niissä asioissa, joita he kokevat tarvitsevansa. Kotikaaren esimerkki osoittaa, että työtä tehdään ihmiseltä ihmiselle. Desimaalit eivät takaa tai paranna työn laatua, toteaa johtava elinkeinoasiantuntija Aino Närkki Hyvinvointiala HALIsta.

Närkin mukaan vanhustenhuollon keskeisimmät ongelmat ovat tällä hetkellä palvelujen piiriin pääsyn nopea heikkeneminen, jonojen kasvu, työvoiman pysyvät saatavuusongelmat ja kuntien rahoitustilanteen heikkeneminen.

Hyvinvointiala HALI ry onnittelee lämpimästi Mikkelin Kotikaari ry:tä hienosta työstä ja ansaitusta palkinnosta.

Lisätiedot:
Riitta Paasivuori, toimitusjohtaja, Mikkelin Kotikaari ry, p. 050 587 4880, riitta.paasivuori@kotikaari.fi