Hyvinvointiala HALI ry vaatii sosiaali- ja terveysministeriöltä tarkennettuja ohjeita henkilösuojainten käyttöön kotihoidossa ja kotiin vietävissä palveluissa. Ohjeistus tarvitaan myös asumispalveluihin. Nykyisillä ministeriön suojautumisohjeilla suojaimia ei riitä todelliseen tarpeeseen julkisella eikä yksityisellä sektorilla.

Julkisen ja yksityisen sektorin toimijoilla ei ole realistisia mahdollisuuksia ohjeiden mukaiseen suojautumiseen. Sosiaalihuollon palveluiden materiaalivarautumisessa on toimittu siten, kuten on edellytetty ns. normaalioloissa esim. kausi-influenssan aikana.

Ministeriön uudet ohjeet poikkeavat dramaattisella tavalla aikaisemmin annetuista ohjeista. Uusien ohjeiden myötä suojaimien kulutus kasvaa niin paljon, että varastoissa olevat materiaalit riittävät vain muutamia päiviä tai maksimissaan viikon. Tilanne on sama julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Suojaimia ei tällä hetkellä ole saatavilla lisää edes kohtuullisen toimitusajan kuluessa – kohtuullisesta hinnasta puhumattakaan. Toimitukset voivat myös jäädä matkalle tai päätyä keinottelijoiden käsiin. Sairaanhoitopiireistä viestitetään, että Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleja saadaan käyttöön aikaisintaan viikolla 20. Silloinkin saatavuuden oletetaan olevan vähäinen.

Suojavarusteiden saatavuus on turvattava ministeriön selkeillä ohjeilla

HALI pyytää STM:ltä vahvaa ohjausta ja selkeää ohjetta siihen, miten erva-alueille toimitettuja rajallisia Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleja jaetaan käyttöön niitä ensisijaisesti tarvitseville. Samalla on minimoitava suojavarusteiden hamstraus ja ylisuojautuminen

-On näyttöä siitä, että materiaalit jäävät erikoissairaanhoitoon ja loput jaetaan vain julkisen sektorin toimijoille. Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt on suojattava tarkoituksenmukaisesti sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Suomalaisten ja Suomessa asuvien yhdenvertainen kohtelu on turvattava kaikin keinoin, riippumatta siitä, tuottaako palvelun julkinen tai yksityinen toimija, HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas vaatii.

-Toki on selvää, että sekä julkiset että yksityiset toimijat pyrkivät hankkimaan suojamateriaaleja ensisijaisesti markkinoilta ja vasta sitten turvautuvat Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleihin, Rajakangas toteaa.