Hyvinvointiala HALI ry sitoutuu vanhusten hoivan laadun tason nostamiseen Suomessa. Ministeri Saarikon koolle kutsumassa työkokouksessa ”Miten varmistamme laadukkaat vanhusten palvelut” tehty 25 kohdan toimenpideohjelma sisältää erittäin hyviä ja konkreettisia esityksiä, sanoo liiton elinkeinopolitiikasta vastaava johtaja Ismo Partanen.

Hyvinvointiala HALI ry:n jäsenyhteisöt ovat olleet jo kauan valmiita mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen palvelun laadussa ja kustannuksissa. On hyvä, että kustannusten avoimuutta edellytetään nyt myös julkiselta puolelta.

Toimenpideohjelmassa sitoudutaan siihen, että yksityisen ja julkisen sektorin toimiluvat yhtenäistetään, hoitoa porrastetaan entistä paremmin, palvelujen järjestäjien on oltava nykyisiä kuntia vahvempia ja hankintaosaamista parannetaan. Myös laatusuositusten päivittäminen ja palveluiden järjestäjän velvollisuus tuottaa omaisille tietopaketti siitä, mitä palveluilta on lupa odottaa, ovat kannatettavia ehdotuksia, sanoo Partanen.

Hyvällä johtamisella työhyvinvointia ja tulosta

Hoiva-alan työpaikkojen ja opiskelualan houkuttelevuudesta tulee huolehtia. Huoli alan vetovoimaisuudesta on yhteinen. Osaavista hoivatyöntekijöistä on pulaa jo nyt yksityisellä ja julkisella sektorilla.

– Yksityisellä sektorilla uskotaan vahvasti hyvään johtamiseen toiminnan kehittämisessä ja alan vetovoimaisuuden varmistamisessa. Kun johtajuus on kunnossa, myös työilmapiiri on hyvä ja sitä kautta asiakastyytyväisyyskin korkealla tasolla. Yksityiset palveluntuottajat ovat tutkitusti haluttuja työpaikkoja, Partanen kertoo.

Hoiva-alalle pitää saada houkuteltua lisää ammattitaitoista ja soveltuvaa henkilöstöä. Työvoiman saatavuuden varmistamiseksi tulee ottaa käyttöön kaikki keinot.

– Nyt pitää arvioida tarkasti, tarvitaanko lisää hoiva-alojen aloituspaikkoja ja työperäistä maahanmuuttoa – ja kuinka paljon, pohtii Partanen.