Palkansaajajärjestöt ovat laajentaneet entisestään työtaistelua ja antaneet kolmannen lakkovaroituksen. Yksityisen sosiaalipalvelualan työriidan taustalla on kiista alan työehtosopimuksen uudistamisesta. Toisin kuin työntekijäliitoista on kerrottu, Hyvinvointialan liitto on pyrkinyt aktiivisesti ratkaisuun ja tuli vastaan monessa työntekijäpuolen tavoittelemassa asiassa neuvotteluissa. Ratkaisun tulee kuitenkin syntyä yleisen linjan puitteissa, niin kuin muillakin toimialoilla.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijäliitot ovat jättäneet kaksi eri lakkovaroitusta, nyt seuraa jo kolmas.

Ensimmäinen lakkovaroitus koskee keskeisiä varhaiskasvatusyrityksiä. Varhaiskasvatuksen työnseisaus olisi 7.-8.3. Sen piirissä ovat seuraavat konsernit ja niihin kuuluvat yritykset: Touhula, Pilke, Norlandia ja Verkanappulat.

Toinen lakkovaroitus koskee sosiaalipalvelualan keskeisiä toimijoita. Työnseisaus koskisi kaikkea sosiaalipalvelualan työtä hengityshalvauspotilaiden hoitoa lukuun ottamatta. Lakko toteutettaisiin kolmessa erässä 12.-14.3, 14.-16.3. ja 19.-21.3. Lakkoilmoituksen piirissä tehtävä työ kattaa muun muassa vanhusten ja vammaisten asumispalveluyksiköt, kotipalvelut sekä lasten ja nuorten palvelut.

Toinen lakkoilmoitus koskee seuraavia konserneja ja niihin kuuluvia yrityksiä/yhteisöjä:

12.-14.3. Attendo, Mehiläinen

14.-16.3. Esperi, Pihlajalinna

19.-21.3. Vetrea, Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Hoiva Oy

Kolmannen lakkovaroituksen mukaan lakko laajenee siten, että 26.3.2018 klo 15.00 – 28.3.2018 klo 05:59 lakossa ovat yhtä aikaa jo toistamiseen kaikki toisen lakkovaroituksen mukaiset yritykset ja yhteisöt toimipisteineen.

Mikäli sovittelut eivät etene ja lakko toteutuu, asiakasturvallisuuden varmistaminen on hyvin haastavaa, ellei mahdotonta. Miten esimerkiksi toimintakyvyttömien asiakkaitten päivittäiset tarpeet saadaan hoidettua, jos henkilöstöä ei ole saatavilla? Hyvinvointialan liitto paheksuu, ettei työntekijäpuoli ole lakkorajauksessaan ottanut huomioon asiakasturvallisuutta.

Työriidan sovittelu valtakunnansovittelijan luona jatkuu sunnuntaina 4.3.

Lisätiedot:

Tuomas Mänttäri, työmarkkinajohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 040 571 2330