Sosiaali- ja terveysalan sadoissa järjestöissä tehdään korvaamatonta työtä suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Järjestölähtöistä, yleishyödyllistä toimintaa ovat esimerkiksi vertaistuki, vapaaehtoistoiminta, edunvalvonta ja tiedottaminen sekä ennalta ehkäisevä tuki. Järjestöt toimivat myös palveluntuottajina esimerkiksi lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveystyössä, vanhuspalveluissa ja vammaispalveluissa.
Järjestökentän kirjo levittäytyy eri tasoille yhteiskuntaa, ja lähestyy kansalaisia useilta tarpeiden tasoilta. Vaikka kaikki järjestötyö ei teknisesti ottaen kuulukaan sote-uudistuksen kohteena olevaan julkisesti rahoitettuun sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään, se on silti nivottava siihen saumattomasti. Muuten menetetään jotakin äärimmäisen kallisarvoista.
Jo lainsäädännön keinoin on siis turvattava se, että kunnat eivät vetäydy järjestöyhteistyöstä sote-tehtävien siirtyessä maakunnille, ja maakunnat siirrä asiaa sivuun varsinaiseen julkisrahoitteiseen palveluun kuulumattomana toimintana.
Viime kaudella 2015-2019 sote-järjestöjen roolia ei tunnistettu heti sote-valmistelun alussa. Järjestöt jäivät valmistelussa pitkäksi aikaa sivuraiteille. Tästä johtuen niiden roolin etsimiseen jo lukkoon lyödyissä hallintorakenteissa vierähti liikaa aikaa. Tätä virhettä ei saa nyt toistaa. Järjestötyössä oleva monipuolinen osaaminen pitää ottaa huomioon sote-valmistelun alkumetreiltä lähtien. Osallistamisen keinoja varmasti löytyy.
Yleishyödyllisten järjestöjen rahoitus on turvattava koko maassa ilman perustelemattomia alueellisia eroja. Kuntien ja tulevien maakuntien on tunnistettava alueensa sote-järjestöt sekä niiden osaaminen ja voimavarat. Useat maakunnat aloittivat alueensa järjestöjen kartoituksen ja dialogin niiden kanssa jo viime vaalikaudella. Osana seuraavaa sote-ratkaisua palvelujen järjestäjät tulee velvoittaa jatkamaan tätä työtä.
Kun kunnat ja maakunnat palveluiden järjestäjinä tuntevat vastuu-alueensa järjestöt, ne kykenevät välittämään tietoa niistä myös asiakkaille. Osana palvelutarpeen arviointia ja asiakasohjausta asiakkaille on tuotava aina tietoon järjestöjen tarjoamat mahdollisuudet ja tuki.
Palveluseteli ja henkilökohtainen budjetti on säädettävä jokaisen asiakkaan oikeudeksi soveltuvissa palveluissa, kuten vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa. Palvelusetelin ja henkilökohtaisen budjetin korvaussummien tulee olla riittävät laadukkaan palvelutuotannon mahdollistamiseksi. Tätä varten järjestäjätahon on ensisijaisen tärkeää tuntea oman vastaavan palvelutuotantonsa kustannukset, sekä käydä dialogia yksityisten palveluntuottajien (järjestöt ja yritykset) kanssa.
