Hyvinvointiala HALI ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2020 on valittu Pihlajalinna Oyj:n toimitusjohtaja Joni Aaltonen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä ja Terveystalo Oyj:n toimitusjohtaja Ville Iho.

Joni Aaltonen pitää tärkeänä suomalaiseen hyvinvointivaltioon kuuluvaa lupausta siitä, että jokainen suomalainen saa sosiaali- ja terveyspalveluja silloin, kun niitä tarvitsee. Väestön ikärakenteen muutos asettaa jatkossa kovan haasteen palvelujen turvaamiselle. Ratkaisun avaimet ovat olemassa, kun ne vain otetaan rohkeasti käyttöön.

– Palvelutarpeiden kasvaessa ratkaisu on yhteistyö – ei se, että rakennetaan kaksi eri ”tuotantolinjaa”, julkinen ja yksityinen. Sellainen on vähäisten resurssien tuhlaamista. Jokaisella on oikeus saada hoitoa ja hoivaa oikea-aikaisesti ja sujuvasti. Tämän takaaminen onnistuu vain yhteistyöllä, Aaltonen muistuttaa.

– Muilla toimialoilla innovaatiotoiminta tapahtuu yrityksissä ja sitä hyödynnetään koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Miksi sote-palvelut tekisivät tästä poikkeuksen? Julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä voidaan hyödyntää kaikki olemassa olevat tilat, koneet, laitteet, teknologiat ja muut resurssit. Samalla on mahdollista varmistaa toimivat ja asukkaita lähellä olevat julkiset palvelut. Pankit ovat tuoneet palvelunsa koteihin. Vastaava digitaalinen murros pitäisi toteuttaa sote-palveluissa.

HALIn hallitukseen uusia nimiä

HALIn hallituksen jäsenet 1.1.2020 ovat:

Puheenjohtaja:

Joni Aaltonen, toimitusjohtaja, Pihlajalinna Oyj

Varapuheenjohtajat:

Ville Iho, toimitusjohtaja, Terveystalo Oy
Riitta Särkelä, pääsihteeri, Ensi- ja Turvakotien liitto ry

Hallituksen muut jäsenet:

Olli Holmström, toimitusjohtaja, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Jarkko Jokinen, toimitusjohtaja, Oral Hammaslääkärit Oyj

Pertti Karjalainen, toimitusjohtaja, Attendo Oy

Tuomas Koskela, toimitusjohtaja, Aspa-säätiö sr 

Marina Lampinen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Mehiläinen Oy
Jaana Pakarinen, toimitusjohtaja, Vates-säätiö sr

Heini Pirttijärvi, varatoimitusjohtaja, Esperi Care

Kaisa Tarkkanen, toimitusjohtaja, Med Group Oy

Helena Ylikylä-Leiva, toimitusjohtaja, Neuroliitto ry

Lisätiedot:

Joni Aaltonen, hallituksen puheenjohtaja 1.1.2020 alkaen, Hyvinvointiala HALI ry ja toimitusjohtaja, Pihlajalinna Oyj, p. 040 524 7270, joni.aaltonen@pihlajalinna.fi

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 37 4164,
ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi