Suomen hallitus muokkasi torstaina 25.10. esitystään irtisanomislaista. Siihen ei tule erityistä soveltamisrajaa työntekijämäärän perusteella. Sen sijaan yrityksen koko on yhtenä elementtinä mukana, kun henkilökohtaisen irtisanomisperusteen riittävää painavuutta arvioidaan. Lain perustelut valmistellaan kolmikantaisesti hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välillä.

Uuden esityksen pohjalta kaikki työntekijäliitot ovat keskeyttäneet työtaistelutoimet, kunnes lain perustelut saadaan asianmukaisesti valmisteltua.

Näin ollen myös voimassa olleet Tehyn, Superin, Erton, Talentian ja OAJ:n vuoronvaihtokiellot tai ylityö- ja vuoronvaihtokiellot on keskeytetty viikonlopun aikana.

HALI on koko selkkauksen ajan todennut, että kiista oli paisunut kohtuuttomaksi verrattuna tavoiteltujen lakiuudistusten käytännön merkitykseen.

On hyvä, että kaikilla HALIn työehtosopimusaloilla saadaan tilanne nyt normalisoitua ja voidaan keskittyä tärkeään ydintehtäväämme: hyvän hoidon ja hoivan antamiseen.