Hyvinvointiala HALI ry haluaa oikaista hoitajien ammattijärjestö Tehyn julkisuudessa esittämiä virheellisiä väitteitä liittyen palkkausjärjestelmän noudattamiseen yksityisellä terveyspalvelualalla. Yksityiset terveyspalvelualan yritykset noudattavat terveyspalvelualan työehtosopimusta ja sen mukaista palkkausjärjestelmää.

Yksityiset terveyspalvelualan yritykset noudattavat terveyspalvelualan työehtosopimusta ja sen mukaista palkkausjärjestelmää.

Joissakin yksittäistapauksissa esimerkiksi isoissa kuntaulkoistuksissa, joissa iso määrä kunnan henkilökuntaa on siirtynyt terveyspalvelualan yrityksen palvelukseen, on palkkausjärjestelmän soveltaminen viivästynyt. Erityistekijälisien määrittely ja tehtävänkuvausten teko vievät aikaa, kun on kyse esimerkiksi satojen työntekijöiden siirtymisestä kunnan palkkausjärjestelmästä yksityisen terveyspalvelualan palkkausjärjestelmään.

Työehtosopimusosapuolet Hyvinvointiala HALI ry ja TSN ry ovat käsitelleet näitä asioita yhdessä ja on sovittu, että palkkausjärjestelmän noudattaminen laitetaan kuntoon sovitussa aikataulussa. Näin on yrityksissä toimittu.

Palkka määräytyy työtehtävän vaativuuden mukaan

Terveyspalvelualalla palkka määräytyy työtehtävän vaativuuden mukaan ja palkan määrää voivat nostaa tehtävän vaativuustasoa lisäävät erityistekijät (esimerkiksi työn edellyttämä erityinen koulutus tai tiiminvetäjän vastuu).

Palkkaa nostavat erityistekijät määritellään kullakin työpaikalla ja ne käydään läpi henkilöstön kanssa. Työehtosopimus ei ota kantaa erityistekijälisien euromääräiseen tasoon vaan myös se määritellään kullakin työpaikalla.

Kustakin työtehtävästä laaditaan lisäksi tehtävänkuvaus, jonka avulla määritellään, mihin vaativuusryhmään työntekijän tekemä työ kuuluu, ja onko tehtävässä mahdollisesti palkkaa korottavia erityistekijöitä. Kunkin työntekijän kanssa käydään läpi hänen työtehtäväänsä koskeva tehtävänkuvaus. Tehtävänkuvaus voidaan laatia esimerkiksi siten, että työnantaja laatii kustakin tehtävästä ns. mallitehtävänkuvauksen, jota voidaan tarvittaessa täydentää.

Hyvinvointiala HALI ry ja alan yritykset pitävät tärkeänä, että palkkausjärjestelmä on kannustava ja ottaa huomioon myös työtehtävien vaativuustason.