Eniten leikkauspäätöksestä kärsivät pieni- ja keskituloiset, joiden on pakko käyttää yksityisiä palveluja silloin, kun julkisia palveluja ei ole saatavilla, sanoo HALIn johtaja Hanna-Maija Kause.

Hallitus on lähettänyt lausunnoille esityksen Kela-korvausten leikkaamisesta ensi vuoden alusta lähtien. Yksityisen hoidon korvaukset noin puolittuvat, ja niihin tulee yksi yhtenäinen taksa. Sairaanhoitokorvausten tutkimuksen ja hoidon korvaukset poistuvat lukuun ottamatta joitain mielenterveyden ja suun terveyden palveluja. Jatkossa kaikista yleis- ja erikoislääkärin vastaanottokäynneistä saisi saman, noin kahdeksan euron korvauksen. Lääkärin tekemien toimenpiteiden korvattavuus poistuisi pääosin kokonaan.

− Esitys oli odotettu, vaikkakaan ei ilolla. Hoitoon pääsyä ei tässä tilanteessa pitäisi vaikeuttaa, toteaa Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalvelujen johtaja Hanna-Maija Kause.

− Hoitoon pääsy on historiallisen huonolla tolalla koronan aiheuttaman hoitovelan ja sote-alan pahenevan henkilöstöpulan takia. Uusien hyvinvointialueiden järjestäytyminen hankaloittaa palvelujen tuottamista. Lisäksi hallitus päätti siirtää hoitotakuun voimaantuloa. Ukrainan sodan vaikutukset ovat tulleet vielä tähän päälle kiihtyneen inflaation muodossa. Kela-korvausten romuttaminen vaikeuttaa ihmisten palveluiden saantia ja julkisen talouden tilaa, Kause jatkaa.

Eniten päätöksestä kärsivät ne pieni- ja keskituloiset, joiden on pakko käyttää yksityisiä palveluja silloin, kun julkisia palveluja ei ole saatavilla.

− Esimerkiksi gynekologisia, ortopedisia tai silmäterveyden palveluja ei julkiselta saa, ja muutoinkin jonotusajat ovat pidentyneet. Kela-korvausten leikkaamisen sijaan pitäisi tarkastella sitä, miten yksityisen hoidon korvauksia voitaisiin kohdentaa nykyistä tehokkaammin paikkaamaan julkisten palvelujen katvealueita, Kause ehdottaa.

Kunnilla, jatkossa hyvinvointialueilla, on terveydenhuoltolaissa velvoite järjestää palvelut lain mukaisissa enimmäisajoissa.

− Jos julkinen järjestäjä ei pysty tuottamaan palveluja määräajassa omin voimin, palvelut pitää hankkia muilta palveluntuottajilta. Kela-korvausten leikkaaminen uhkaa pidentää julkisen hoitojonoja entisestään. Hoito- ja hoivavelkaa pitää purkaa, ja julkisella vallalla on tässä vastuunsa kannettavana, Kause muistuttaa.