Yksityistä sosiaali- ja terveyspalvelualaa edustava Hyvinvointiala HALI ry pitää hallituksen esitystä Keva-lain muuttamiseksi huonona. HALI esittää eduskunnan talousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa, että lakiesitys on hylättävä ja palautettava valmisteluun.

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista. Hallitus esittää, että Kevan toimintaa koskevaan lakiin lisättäisiin säännökset riskiarviosta ja työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvistä tehtävistä.

HALIn mukaan esitys toiminnasta työkyvyttömyysriskin vähentämiseksi on liian väljä. Se antaisi Kevalle lähes vapaat kädet työhyvinvointipalvelujen tuotantoon ja rahoitukseen ilman kunnon valvontaa. Käytännössä Keva voisi tuottaa ja rahoittaa esimerkiksi työterveyshuoltoa tai ammatillista kuntoutusta. Tämä aiheuttaisi kilpailuhäiriöitä työhyvinvointisektorille.

– Vaara, että Kevasta tulisi markkinahäirikkö, on ilmeinen. Keva on jo valmistellut työterveyspalveluita julkiselle sektorille tarjoavaa yritysryhmää. Sen tarkoituksena on kiertää kilpailutukset. Valmistelussa on ollut myös työterveyspalveluiden tarjoaminen yksityisille työnantajille”, HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva sanoo.

– Kevan toiminnan laajentaminen eläkkeenmaksajien rahojen turvin olisi pois eläketurvan toimeenpanosta. Se ei voi olla eläkelaitoksen tehtävä. Eikä se ole eläkkeenmaksajan tai julkisella sektorilla työssä olevan etujen mukaista. Pahimmillaan lakimuutos saattaisi johtaa Kevan hallintokulujen ja eläkekustannusten kasvuun.

Hallituksen esityksen mukaan Kevan olisi laadittava säännöllisesti riskiarvio sen toimintaan olennaisesti vaikuttavista riskeistä ja niiden hallinnasta. HALIn mielestä hallituksen esitykseen tulisi lisätä Kevalle velvoite tehdä myös vakavaraisuusarvio. Muilta työeläkeyhtiöiltä edellytetään tällaista riskiarviota vakavaraisuudesta. Kevan muita keveämmälle sääntelylle ei ole mitään perusteita.

On ennenaikaista uudistaa Kevan toimintaa sääntelevää lakia tässä vaiheessa – etenkin, kun hallituksen esitys on osittain ohjaamassa Kevaa suuntaan, joka vahvistaa sen erikoisasemaa suhteessa muihin eläkevakuuttajiin. On syntymässä vaara, että hyvin toimivat työhyvinvoinnin markkinat häiriintyvät.