Kuntien avustushaun ensimmäinen kierros on avoinna 12.11. saakka. Yritysten ja järjestöjen tulee toimittaa laskunsa kuntiin ajoissa, jotta ne ehtivät kuntien avustushakemuksiin.

Valtioneuvosto antoi 8. lokakuuta asetuksen valtionavustuksesta koronaepidemiasta vuonna 2021 aiheutuneisiin kustannuksiin.  Asetuksen taustamuistiossa todetaan, mitä kustannuksia asetuksen 10 §:n mukainen avustus on tarkoitettu kattamaan. Näitä kustannuksia ovat muun muassa suojavälineistä aiheutuneet lisäkustannukset, joita on syntynyt ostopalvelu- ja palvelusetelipalveluissa.

Kunnat voivat hakea korvauksia nyt ensimmäisellä hakukierroksella, joka on avoinna 15.10.2021–12.11.2021. Tällä hakukierroksella korvataan aikavälillä 1.1.2021–30.8.2021 aiheutuneita kustannuksia.

Yksityisten palveluntuottajien on toimitettava laskut sopimuksien piiriin kuulumattomista ylimääräisistä kustannuksistaan kuntiin hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät mukaan kuntien avustushakemuksiin. 

Hakulomakkeella kunnat hakevat korvausta 10 §:n mukaisiin korvauksiin kuntakohtaisesti. Yksityisten palveluntuottajien tuleekin osoittaa laskuissaan kuntakohtaisesti ylimääräiset kustannukset.

Ministeriö toteaa taustamuistiossa (sivu 9, § 10) lisäksi, että kuntien pitää neuvotella kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita tuottavien yksityisten palveluntuottajien kanssa siitä, miten ylimääräisiä henkilösuojaimia korvataan, jos asiasta ei vielä olla päästy sopimukseen.

Nyt annettu asetus osoittaa yksiselitteisesti, että julkinen sektori (valtio ja kunnat) ovat korvausvastuussa yksityisille tuottajille aiheutuneista kustannuksista täysimääräisesti. Mikäli liittomme jäsenistöllä on edelleen vuoden 2020 ylimääräisiä kustannuksia saamatta, tulee niitä periä edelleen kunnilta. Korvausvastuuseen ei vaikuta se, että kuntien vuoden 2020 talousarviot on jo hyväksytty. Kuntien olisi tullut korvata ylimääräiset kustannukset jo vuonna 2020, ja viivästys ei poista edellä mainittua vastuuta.

Asetukseen liittyvä aineisto löytyy kokonaisuudessaan täältä: