Suomen hallitus on 8.4.2020 lisätalousarviossaan esittänyt, että kunnilla on oikeus saada korvauksia valtiolta koronaviruksesta aiheutuneista lisäkustannuksista. Kunnat toteuttavat hyvinvointipalveluiden järjestämisvastuutaan eri tavoin: osa tuotetaan itse, osa yhdessä muiden kuntien kanssa ja osa hankitaan ostopalveluina tai palvelusetelijärjestelmiä hyödyntäen. Kunnan järjestämisvastuulla olevien palveluiden osalta kansalaisten on oltava yhdenvertaisessa asemassa.

Viranomainen on antanut määräyksiä ja ohjeita asiakkaiden ja henkilöstön testauksesta ja suojaamisesta koronavirusepidemian takia. STM:n määräyksissä on kyse JYSE 2014 Palvelut -ehtojen kohdan 9.6 tarkoittamasta tilanteesta, jota palveluntuottajat eivät ole voineet ennakoida tarjouksia jättäessään tai sopimuksia allekirjoittaessaan.

Hyvinvointiala HALI ry katsoo, että palveluntuottajilla on oikeus hakea ohjeiden noudattamisesta johtuvat kustannukset kunnilta.

Lue HALIn laatima ohje liiton jäsenistölle korvausten hakemisesta.