Hyvinvointiala HALI ry:n ja asianajotoimisto Avancen teettämä kansalaiskysely osoittaa, että jos sote-uudistuksella ei pystytä nopeuttamaan hoitoon pääsyä, hakeutuvat suomalaiset entistä enemmän ulkomaisten terveydenhuoltopalveluiden piiriin. Ulkomaille ihmisiä kannustaa EU:n potilasdirektiivi, jonka idea on se, että unionin kansalaisilla on mahdollisuus hakeutua kiireettömään hoitoon missä tahansa EU-maassa ja, että kustannukset määräytyvät samalla tavalla kuin käytettäessä oman kotimaan julkista terveydenhuoltoa.

Lataa kyselyn tulokset 

Suomessa direktiivin tarkoittama tilanne ei kuitenkaan vielä toteudu, koska Suomi on implementoinut direktiivin väärin. Suomalaiset saavat ulkomailla annetusta kiireettömästä hoidosta vain kela-korvauksen, eli saman korvauksen kuin hakeutuessaan Suomessa yksityisen lääkärin vastaanotolle.

Tänään julkaistu raportti käsittelee lokakuussa toteutettua laajaa kyselyä, josta käy ilmi, miten suomalaiset käyttäytyisivät, jos ja kun direktiivi toimeenpannaan oikein. Kyselyn tulokset osoittavat, että tällöin ulkomaisesta hoidosta kiinnostuneiden suomalaisten osuus lisääntyisi kahdella kolmasosalla nykyisestä. Jos palveluja ulkomailla saisi lisäksi suomen kielellä ja kotimaassa olisi hoitojonoa, peräti neljä viidestä suomalaisesta olisi halukas hakeutumaan hoitoon ulkomaille.

Sipilän hallituksen sote-uudistuksen kaaduttua Euroopan komissio on odottanut Suomelta toimenpiteitä potilasdirektiivin kansallisen toimeenpanon korjaamiseksi. Viime kädessä komissiolla on mahdollisuus saattaa asia EU:n tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Potilasdirektiivi pitäisi huomioida sote-uudistuksen valmistelussa

Jos pääministeri Marinin hallituksen esittämä sote-uudistus toteutuu nykymuodossa – yhdessä potilasdirektiivin korjatun soveltamisen kanssa – johtaa se tilanteeseen, jossa ulkomaiset yksityiset terveyspalvelut olisivat suomalaisille potilaille merkittävästi kotimaisia halvempia. Tämä kannustaisi myös suomalaisia yrityksiä siirtämään palvelunsa ulkomaille ja tämä taas tarkoittaisi menetettyjä veroeuroja ja vääristäisi elinkeinoharjoittajien välistä kilpailutilannetta.

”Potilasdirektiiviä ei ole huomioitu sote-uudistuksen valmistelun yhteydessä. Tämä on todella outoa, koska vaikutusarvio tulisi tehdä. Suomessa on tehtävä niin hyvä sote-uudistus, että ihmisille ja yrityksille ei synny kannusteita siirtyä ulkomaille hoitoon. Tämä ei ole tilanne tällä hetkellä, esitys rajaa julkisen järjestäjän mahdollisuuksia hyödyntää yksityisiä hoito- ja hoiva-alan palveluntuottajia. Asian pitäisi olla toisin päin, jotta hoitoon pääsy helpottuisi. Toivottavasti asia saadaan vielä korjattua eduskuntakäsittelyn aikana”, sanoo HALIn sotesta vastaava johtaja Eveliina Vigelius.

 

Lisätietoja:

Mikko Alkio, partner, Avance

mikko.alkio@avance.com / +358 50 413 5502

Eveliina Vigelius, johtaja, Hyvinvointiala HALI ry

eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi/ puh. 044 511 4411