Hyvinvointialan liitto kannattaa lääkejakelujärjestelmän kehittämistä kilpailuneutraliteetti huomioiden. Potilasturvallisuudesta ei saa tinkiä missään oloissa.

Lääkejakeluselvitys 2018 -hankkeen loppuraportissa esitetään varteenotettavia kehityssuuntia apteekkitoiminnan ja lääkkeitä koskevan sääntelyn parantamiseksi ja joustavoittamiseksi.

– Nykyinen apteekkijärjestelmä lupamenettelyineen on jäykkä, eikä palvele tätä aikaa ja sen asiakkaita. Raportin päälinja seuraa modernia kehitystä, jossa sääntelyä vapauttamalla jätetään tilaa kehitykselle ja innovoinnille. Tämä on aina asiakkaan etu. Myös sote-uudistus on suuntaamassa kohti kilpailun tuomia etuja, Hyvinvointialan liiton toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas

Lääkejakelujärjestelmää uudistettaessa on mahdollisuus korjata nykytilanteen kilpailua pitkään vääristäneet tilanteet. Julkisomisteiset palveluntuottajat voivat operoida lähtökohtaisesti kaikissa toimintayksiköissään tukkuhintaisella lääkevarastolla, toisin kuin yksityinen. Yksityinen palveluntuottaja joutuu ostamaan polikliinisesti käytetyt lääkkeet ja rokotteet markkinahintaan yksityisapteekeista.

– Tilanteesta koituu varovaisenkin arvion mukaan yksityiselle sektorille miljoonien eurojen negatiiviset seuraukset, joista julkinen palveluntuottaja ei kärsi, Rajakangas painottaa.

– Yksityisten palveluntuottajien tulee voida kilpailuttaa kaikki lääkehankintansa suoraan lääketeollisuudelta, toimitettuna tukkujen kautta, kuten julkiset palveluntuottajat. Nykytilanteen säilyttämiselle ei ole perusteita. Lääkelakiin on tehtävä muutos.

Apteekkien määrittäminen terveydenhuollon toimintayksiköksi herättää liitossa lisäkysymyksiä.

– Terveydenhuollon toimintayksiköiden perustamiseksi on olemassa selkeä sääntely, jota on noudatettava. Ensinnäkin terveydenhuollon toimintayksiköissä on työskenneltävä terveydenhuollon koulutuksen saaneita, farmaseutin koulutus ei riitä, Rajakangas muistuttaa.

Mikäli apteekit määritellään terveydenhuollon toimintayksiköiksi, olisi loogista, että myös muut terveydenhuollon toimintayksiköt, kuten lääkäriasemat, saisivat toimia lääkkeiden jakelijoina. Raportti ehdottaa jo esimerkiksi itsehoitolääkkeiden jakelun sallimista muualla kuin apteekeissa.

– Itsehoitolääkkeiden lisäksi sairaanhoitoon tarkoitetut lääkkeet olisivat hyvin jaeltavissa terveydenhuollon toimintayksiköistä ainakin niissä, joissa on proviisori- ja farmaseuttiosaamista, Rajakangas esittää.

Lisätiedot:

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 0400 374 164,
ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi