Sote-lakiluonnoksen mukaan valtion kokonaisrahoituksen taso määräytyy sote-maakuntien rahoituslain 6–10 §:n mukaisesti. Rahoituksen tasoa voidaan konkreettisesti arvioida tekemällä oletuksia esim. viime vuosien toteutuneeseen kehitykseen perustuen.

Mikäli viime aikojen kehitys jatkuu ja ansiotasoindeksi on 2 prosenttia, inflaatio 1 prosentin sekä sotu-maksujen muutos 1 prosentin, niin rahoituslain 7 ja 8 §:n mukainen korotus kokonaisrahoitukseen on reaalisesti reilut 1,6 prosenttia vuodessa. Tämä ura voisi ikääntyminen huomioon ottaen olla realistinen ja mahdollisesti julkisen taloudenkin kannalta kestävä, mikäli lainsäädännön muut edellytykset olisivat kunnossa.

Käytännössä rahoituslain 10 §:n mukainen sote-maakuntien todellisten kustannusten huomioon ottaminen korottaa valtion rahoitusta edelleen. Mikäli esim. palkkaharmonisaatio (esitysluonnoksen kustannusarvio 560 milj. euroa) ja ICT-kustannukset (esitysluonnoksen arvio 190 milj. euroa) jaetaan tasaisesti sote-maakuntien ensimmäisille viidelle toimintavuodelle, nousee valtion kokonaisrahoitus reaalisesti reilusti yli 2 prosenttia vuodessa ainakin vuoteen 2030 asti.

THL:n mukaan kuntien ja kuntayhtymien järjestämisvastuulla olevien sote-palvelujen reaalinen kustannuskasvu on ollut vuosien 2009–2018 aikana keskimäärin vain noin 1,5 prosenttia vuodessa. Esitysluonnos uhkaa siis lisätä sote-kustannuksia nykyisestä.

Myös rahoituslain 11 §:n mukainen vahva oikeus saada lisärahoitusta on omiaan heikentämään sote-maakuntien kannusteita tehokkaaseen taloudenpitoon. Sote-maakuntien saama lisärahoitus mahdollistaa toteutuneiden kustannusten kasvun, mikä taas kasvattaa valtion kokonaisrahoitusta 10 §:n mukaisesti.

Sote-maakunnille syntyy siis merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia (palkkaharmonisaatio ja ICT:n muutoskustannukset) palvelutasoa parantamatta. Tämä yhdistettynä heikkoihin taloudellisiin kannustimiin (koko rahoitus valtiolta, toteutuneiden kustannusten kompensointi ja mahdollisuus lisärahoitukseen) aiheuttaa merkittävän paineen nykyistä heikommalle kustannusuralle.

Sote-palvelujen tuotannon kustannustehokkuutta heikentäisivät myös järjestämislakiluonnoksen ostopalveluja koskevat rajaukset. Tampereen yliopiston tutkija Esa Jokisen analyysin mukaan pelkästään nk. kokonaisulkoistukset tuovat noin 30 milj. euron säästön kunnille joka vuosi. Tätä työkalua ei tule poistaa sote-maakuntien käytöstä.