Uuden taloustietolain esitysluonnoksen lausuntokierros päättyi tänään. Taloustietolaissa säädetään lainsäädännön kokonaisuudesta, jonka perusteella kuntien ja kuntayhtymien tuottama taloustieto tulisi toimittaa automatisoidusti Valtiokonttorin ylläpitämään taloustietovarantoon. Hyvinvointiala HALI ry:n mielestä esitysluonnos on askel oikeaan suuntaan, mutta palvelukohtaisten kustannustietojen puuttuminen rajaa uudistuksen hyötyjä tarpeettomasti.

HALI pitää hyvänä, että kuntien ja kuntayhtymien tuottama taloustieto pyritään saamaan eri tahojen hyödynnettäväksi mahdollisimman viiveettömästi ja maksutta. Tämä edistää tiedon hyödynnettävyyttä ja mahdollistaa tietoon perustuvan päätöksenteon.

Lakiluonnoksen mukaan raportoitavien taloustietojen laajuus on käytännössä tavanomaiset tilinpäätöstiedot. Kuntien eri palvelujen tuottavuuden ja tehokkuuden vertailu ei kuitenkaan onnistu tilinpäätöstasoisilla tiedoilla. Yksittäinen kunta voi todeta tilinpäätöstiedoista, että esim. henkilöstökulut ovat verrokkikuntia korkeammalla tasolla, muttei pysty tunnistamaan, mitä palveluja tilanne koskee. Kunnan toiminnan kehityspotentiaalin löytäminen vaatii palvelukohtaista tietoa. Eri palveluluokkien kustannusten erittely antaisi kunnille aidon mahdollisuuden palvelujen kehittämiseen.

Lakiluonnoksen mukaan palveluluokittaista taloustietoa suunnitellaan otettavaksi mukaan myöhemmin, mutta kuntien ja kuntayhtymien keskeisimpien palvelujen kohdalla palvelukohtaiset tiedot olisi syytä sisällyttää mukaan jo alusta alkaen. Eri sote-palvelut muodostavat valtaosan kuntien ja kuntayhtymien menoista. Sote-palvelujen osalta kattavat toimintotiedot tukisivat esim. sote-uudistuksen arviointia ja sääntelypohja olisi valmiudessa, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille.