Sote-uudistukselle on asetettu hyvät tavoitteet, mutta hallituksen lakiesitys ei niihin vastaa. Päinvastoin: jos esitys toimeenpannaan, tilanne pahenee verrattuna nykyhetkeen. Eduskunnan pitää tehdä esitykseen suuria muutoksia tai palauttaa se valmisteluun.

Mistä sitten kiikastaa? Tässä artikkelissa kerrotaan viidestä keskeisestä ongelmasta.

1. Resursseja rajataan, kun niitä pitäisi lisätä

Hallituksen sote-esityksessä monimutkainen ja iso ongelma on vaatimus siitä, että julkisen toimijan, siis hyvinvointialueen, olisi tuotettava ”riittävä määrä” palveluitaan itse. Käytännössä tällainen kirjaus tarkoittaisi, että hyvinvointialue ei voisi käyttää ostopalveluja samoin kuin kunnat voivat nykyisin.

Ensinnäkään esityksessä ei ole määritelty, mikä määrä ostopalveluita on liikaa. Jonkun pitää tulkita, mikä tämä ostopalveluiden ja oman tuotannon välinen suhde voi olla. Se joku ei kuitenkaan ole hyvinvointialue itse. Viime kädessä aluehallintoviranomainen päättää, paljonko hyvinvointialue saa ostopalveluja käyttää. Hyvinvointialue voi käydä asiasta kädenvääntöä ministeriön kanssa, mutta on käytännössä hyvin heikoilla. Kuitenkin hyvinvointialue on se taho, joka parhaiten tietää, miten järjestää palvelut parhaalla mahdollisella tavalla alueensa asukkaille. Kaiken lisäksi sillä on asiasta vastuu.

Valvova viranomainen ei tulkitse lakia ”löyhästi” – eikä voikaan. Ostopalvelujen rajoituksissa tullaan siksi näkemään kireämpiä tulkintoja kuin mitä hyvinvointialue ehkä itse haluaisi. Tällainen sääntely ei auta hyvinvointialuetta selviytymään haasteista, joiden takia koko sote-uudistusta ylipäätään tehdään. Ostopalveluita on hankittu nimenomaan näiden haasteiden ratkaisemiseen.

Riittävän oman tuotannon vaatimus on turha ja vaarantaa palvelut sen sijaan, että turvaisi ne. Väite siitä, että sote-esityksessä ei rajoiteta monituottajuutta, ei pidä paikkaansa. Tätä havainnollistaa alla oleva kuva.

2. Monen matka palvelujen äärelle kasvaa

Sote-esityksen yksi massiivisimmista ongelmista on, että sosiaali- ja terveyspalveluihin uppoavia kustannuksia ei onnistuta hillitsemään. Siinä olisi kuitenkin pakko onnistua, sillä hoidettavien määrä Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun veronmaksajien määrä vähenee. Järjestelmää on välttämätöntä tehostaa; samalla rahalla on saatava enemmän aikaan.

Koska kustannusten hillinnässä ei onnistuta, riski sille, että palveluja joudutaan karsimaan, on iso. Hallituksen sote-esityksessä jopa todetaan suoraan, että palveluverkon karsiminen on yksi tapa hillitä kustannuksia. Syrjäseutujen palvelut uhkaavat karata kaupunkikeskuksiin.

Neuvolat ovat yksi esimerkki palvelusta, joka sote-esityksessä halutaan julkisen omaksi tuotannoksi. Neuvoloiden ulkoistamisen kieltäminen tarkoittaa käytännössä, että myös terveyskeskuksia olisi jatkossa erittäin hankala ulkoistaa.

Erityisesti pienillä paikkakunnilla oman terveyskeskuksen tai neuvolan ylläpidosta voi tulla vaikeaa ilman mahdollisuutta ulkoistukseen. Käytännössä uhka sille, että pienten paikkakuntien perheet joutuvat matkustamaan toiselle paikkakunnalle neuvolaan, kasvaa merkittävästi.

Ulkoistetuilla terveysasemilla on tällä hetkellä viisi kertaa ulkoistamattomia lyhyemmät jonot.

3. Erikoissairaanhoidon sujuvuuteen tulee hankaluuksia

Päätöksen siitä, otetaanko potilas erikoissairaanhoitoon ja miten häntä siellä hoidetaan, voisi sote-esityksen mukaan tehdä vain hyvinvointialueen palveluksessa oleva virkalääkäri tai hammaslääkäri. Yksityisen palveluksessa oleva tai vuokrattuna toimiva lääkäri ei näitä päätöksiä voisi tehdä.

Tätä rajausta on perusteltu sillä, että erikoissairaanhoidon palvelut ovat kalliita. Perustelu ontuu pahasti. Jokaisella suomalaisella on oikeus saada hänelle kuuluva erikoissairaanhoidon palvelu, vaikka se on kalliimpaa kuin perusterveydenhuollon palvelu.

On selvää, että tällainen rajaus ei ainakaan lyhentäisi hoitojonoja. Muutos asettaisi myös lääkärit keskenään hyvin eriarvoisiin asemiin.

4. Alihankinnan rajoittaminen hankaloittaa merkittävästi palveluja

Hallituksen sote-esitys haluaa rajata tulevien hyvinvointialueiden mahdollisuuksia hyödyntää alihankintaa ja esimerkiksi ammatinharjoittajina toimivia lääkäreitä. Esityksen mukaan yksityisen henkilöstöstä vain alle 50 prosenttia saisi olla alihankkijoita, joihin lasketaan myös ammatinharjoittajat. Muiden pitäisi olla työsuhteessa.

Läpi mennessään esitys toisi mukanaan merkittävän ongelman, sillä iso osa lääkäreistä, hammaslääkäreistä ja esimerkiksi fysioterapeuteista toimii nykyisin ammatinharjoittajina isomman yksityisen toimijan sisällä.

Rajoitusten seurauksena hoitojonot kasvaisivat, kustannukset lisääntyisivät ja sote-henkilöstön elinkeinonvapaus kaventuisi.

5. Paikallisen tason päättäjiltä viedään valta

Nykyisillä palvelujen järjestäjillä, kunnilla, on valta päättää, miten ne palvelunsa toteuttavat. Tulevat hyvinvointialueet olisivat hyvin erilaisessa ja epäreilummassa asemassa.

Niillä olisi perustuslain mukainen velvollisuus huolehtia ihmisten palveluista. Ilman hyviä mahdollisuuksia ostopalveluihin niillä ei kuitenkaan olisi käytössään täyttä työkalupakkia ja valtaa täyttää tuota velvoitetta.

Hyvinvointialueen mahdollisuudet vastata suuriin sote-haasteisiin olisivat selvästi huonommat kuin kunnilla nykyisin.

Paranevatko ihmisten palvelut tällä sote-esityksellä? Pystytäänkö ikääntyvälle väestölle turvaamaan heidän tarvitsemansa palvelut? Saadaanko hoitojonot kuriin? HALIn mielestä vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteisesti ei.

Huonoa sote-esitystä, joka ei paranna ihmisten palveluja, ei saa viedä läpi vain siksi, että uudistus saadaan maaliin. Eduskunnan on nyt puututtava sote-esityksen ongelmiin.