Teemme jatkuvasti erilaisia päätöksiä arjessamme. Yleensä paras ratkaisu saavutetaan vertailemalla käytettävissä olevia vaihtoehtoja. Vertailemalla voimme valita sopivimman palvelun esimerkiksi sijainnin, laadun tai hinnan perusteella. Tämä on arkipäivää esimerkiksi koti- ja ravintolapalveluissa sekä useissa hyvinvointipalveluissa.

Valtio ja kunnat tekevät jatkuvasti erilaisia päätöksiä meidän kaikkien puolesta. Tällöin lähtökohtana tulee olla veronmaksajien varojen tarkoituksenmukainen ja tehokas käyttö. Meillä on hankintalainsäädäntöä, kilpailulainsäädäntöä sekä lista muita erilaisia sääntelykehikkoja ja mittareita, joiden perusteella verorahojen käyttöä säädellään ja valvotaan. Erityisesti sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluiden käyttäjien tarpeet ja asiakaskokemukset tulisi huomioida tarkasti.

Sote-uudistuksen kaaduttua kunnilla ja kuntayhtymillä säilyy velvoite sote-palveluiden ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Kunnat tarvitsevat kaikki mahdolliset resurssit ja työkalut päätösten tekemiseen. Kunnille on järjestettävä mahdollisuus vertailla erilaisia palveluntuottajia, jotta ne pystyisivät tekemään päätöksiä paremman tiedon pohjalta.

Tulevan hallituskauden alussa on perustettava kansallinen vertailujärjestelmä.

Tulevan hallituskauden alussa on perustettava kansallinen vertailujärjestelmä, jossa sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluntuottajia vertaillaan kustannustehokkuuden ja laatumittareiden perusteella. Järjestelmässä on oltava mukana kaikki julkisesti rahoitettuja palveluja tuottavat tahot, niin yksityiset kuin julkisetkin. Tämä kannustaa kaikkia tuottajia palvelujen parantamiseen. Myös parhaat käytännöt leviävät silloin nopeammin. Päättäjät saavat lisää työkaluja kansalaisten sote-palvelujen parantamiseen.

Vertailutietokanta auttaa palveluja etsivää asiakasta löytämään valintansa tueksi riittävästi tietoa palveluntuottajista ja niiden palveluista. Sitä hyödyntävät myös palvelujen järjestäjät tehdessään päätöksiä ostopalvelujen hyödyntämisestä tai palvelusetelin hyödyntämisestä. Läpinäkyvyys ja vertailtavuus ovat tulevaisuuden kulmakiviä. Päätöksenteon tulee pohjautua tietoon ja tuloksiin!