Yksityisen sosiaalipalvelualan TES-neuvottelut TSN:n, JHL;n, Talentian ja Sallin kanssa alkoivat eilen. Näkemyserot palkankorotusten tasosta ovat huomattavan suuret. Eilen keskityttiin kuitenkin osapuolten tekstimuutostavoitteisiin.

Työntekijäpuolella oli poikkeuksellisen suuri määrä muutostavoitteita, jotka lyhentäisivät työaikaa, lisäisivät palkallisia poissaoloetuuksia ja vähentäisivät TES:n joustomahdollisuuksia.

– HALIssa nähdään päinvastoin, että palkankorotusvara tulee kohdentaa tehdyltä työajalta maksettuun palkkaan ja TES:iä tulee kehittää tähän suuntaan, sanoo työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.

HALIssa on valmius jatkaa edellisen TES-kierroksen tapaan yleisen linjan puitteissa muita isompien palkankorotusten kohdentamista alimpiin peruspalkkoihin etenkin ammattitehtävissä, joissa kilpaillaan osaavasta työvoimasta. Tämä on tehokas tapa alan vähimmäispalkkatason nostoon.

Sosiaalialalla pääosa rahoituksesta tulee yhteiskunnalta. Kuntien taloustilanne on jo nyt hyvin huono ja huononee entisestään väestön ikääntyessä ja valmisteltujen hoivahenkilöstön vähimmäismitoitusten nostojen tullessa voimaan.

Sosiaalipalvelualan yritysten ja järjestöjen erityishaaste on lisäksi se, että alalla on ajauduttu tilanteeseen, jossa kunnat ostavat rahapulassaan sosiaalipalveluita yksityissektorilta selvästi alle omien tuotantokustannustensa. Alan taloudellinen liikkumavara on siten hyvin ahdas.

Tutustu HALIn TES-neuvottelutavoitteisiin