Sote-lakipaketti on eduskunnassa ja valinnanvapauslakia odotetaan sinne hetkenä minä hyvänsä. Sote-junan pysäyttämisyritykset yltyvät ja media antaa näille vaateille vauhtia. Onpa oppositio ehättänyt tekemään aiheesta jo välikysymyksenkin.

Miksi sote-junan pitää antaa mennä eteenpäin? Yksinkertaisesti siksi, että tämä maa makaa asennossa, josta se ei nykymenolla ylös pääse.

Valinnanvapaus on väline – ei pakko!

On pakko antaa kiitokset Sipilän hallitukselle sinnikkyydestä viedä eteenpäin esitystä, jota ”ihan periaatteesta pitää vastustaa”. Siltä kriitikoiden heittely välillä tuntuu.

Kritisoijat tuntuvat tyystin unohtavan miksi sote-uudistus tehdään: Siksi että ihminen pääsee jatkossa hoitoon, palvelut ovat tasa-arvoisesti kaikkien saatavilla ja pitkässä juoksussa kustannuskehitys taittuu. Valinnanvapauden laajentaminen ei ole pakko vaan väline, jotta tavoitteisiin päästään. Sote-uudistusta tehdään asiakkaan, potilaan – ihmisen vuoksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuu ovat jatkossa leveämmillä harteilla. Järjestäjien määrä vähenee nykyisestä lähes 200:sta kahdeksaantoista.

Kilpailu parantaa laatua

Valinnanvapaus avaa ovia useammille palveluntuottajille, ja näin kilpailu lisääntyy. Maakunnat luovat perustat ja valvovat tuottajia. Korvaus on kaikille tuottajille sama. Asiakkaan oikeus on valita. Ne, jotka eivät kykene valitsemaan, saavat siihen apua.

Kilpailulla on tunnetusti hyviä vaikutuksia, se on paras insentiivi tuottaa laadukkaita palveluja niin, että hoitosuhde voi olla pitkä ja luotettava. Laadukkaiden ja tehokkaiden palvelujen tuottamisessa yksityinen sektori on hurjasti julkista toimijaa edellä.

Suomalaisen terveydenhuollon menestystarina jatkuu

Suomalainen terveydenhuolto on ollut menestystarina. Tätä tarinaa halutaan jatkaa. Nyt erityisesti perusterveydenhuolto on paikoin niin rapistunut, että kaikki kivet on käännettävä tilanteen parantamiseksi. Yksityinen sektori on hyvä sparraaja ja suunnannäyttäjä.

Sipilän hallitus on pidemmällä kuin yksikään aikaisempi. Sote ja sen kyljessä valinnanvapaus on vietävä maaliin. Nyt on viimeinen hetki tehdä jotain, jos tahtoa on. Uskon, että on.

Median eteen marssitetut, samat asiantuntijat kertovat, että tällä tavalla ei pidä tehdä tai hallituksen esityksissä on juuri tämä ja tämä vialla. Yhtä ainoaa vaihtoehtoista ratkaisua ei kuitenkaan ole esitetty.

Mikään uudistus ei ole priima syntyessään. Pohja pitää olla kunnossa, jotta sitä voidaan kehittää.

Kuka voi käsi sydämellä sanoa, että nyt on hyvä ja ihmiset ovat tasa-arvoisessa asemassa? Halutaanko oikeasti jatkaa nykyisellä mallilla? Miksi ei haluta antaa mahdollisuutta tavoille, jotka parantavat palveluiden saatavuutta, vähentävät eriarvoisuutta ja pitkällä aikavälillä taittavat kustannuskehitystä? Uudistus on tehtävä nyt ja se tehdään nyt.

Hanna-Kaisa Järvi
yhteiskuntasuhdejohtaja