Sote-keskuskokeiluissa on pystytty parantamaan perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta.  Sote-keskusten korvausmalleja on kuitenkin hiottava ja tietojärjestelmäongelmia ratkaistava. Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan kokeiluista on saatu hyvää oppia tulevaan.

Uuden sote-järjestelmän valinnanvapautta on kokeiltu eri puolilla Suomea kahden vuoden ajan. Laajimmin on kokeiltu sote-keskusten toimivuutta.

Suomen terveydenhoitojärjestelmän suurimpia ongelmia on palvelujen heikko saatavuus. Kansalaiset odottavat asian ratkaisemista sote-uudistuksessa.

– Sote-keskuskokeiluissa yksityiset ovat tarjonneet perusterveydenhuollon palveluita niin, että ihmiset pääsevät hoitoon entistä nopeammin. Näin paine päivystyksen ja erikoissairaanhoidon käytölle vähenee. Lisäksi yksityiset ovat antaneet tiukemmalla seulalla lähetteitä erikoistason hoitoon, sanoo Mehiläisen perusterveydenhuollon johtaja Joonas Turunen.

Saatavuus ei parane, ellei palveluntuottajia hakeudu valinnanvapausjärjestelmään mukaan.

– Tietojärjestelmähaasteet ovat vielä suuria. Potilastietojärjestelmät eivät keskustele keskenään, eivätkä esimerkiksi kokeiluissa tavoitellut digipalvelut ole vielä mahdollisia valinnanvapausasiakkaille, sanoo Terveystalon kehitysjohtaja Karita Reijonsaari.

– Kansallisissa tietojärjestelmähankkeissa edetään kuitenkin jatkuvasti. Joitakin asioita, kuten tärkeä ostopalveluvaltuutuksen käyttöönotto voidaan ratkaista myös paikallisesti järjestäjän ja tuottajien vuoropuhelulla.

Käytännössä kaikki tahot ovat kantaneet huolta pienten palveluntuottajien toimintaedellytyksistä uudistuksen jälkeen. Kaikkien palveluntuottajien huolet ovat hyvin käytännönläheisiä ja samansuuntaisia. Korvausten tulee olla paikalliseen väestöpohjaan ja muihin alueellisiin eroihin tarkasti sovitettuja eikä tietoteknisten asioiden saa antaa nousta pienille toimijoille ylittämättömiksi esteiksi.

– Potilastyö on kokeiluissa pääosin yhtä antoisaa ja monipuolista kuin muutoinkin. Ongelmia tuottavat epäselvät sopimuskirjaukset. Mitä tarkoittaa, jos sopimuksessa lukee, että on tarjottava ”yleislääkäritasoisia palveluja”? Järjestäjän tulisi kirjata selkeästi, mitä tuottajalta vaaditaan. Haasteita on myös henkilöstön rekrytoinnissa, ihan toimintaympäristön epäselvyydenkin vuoksi, sanoo Vääksyn lääkärikeskuksen toimitusjohtaja, yrittäjä Tiina Wangel.

Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan vain yhteistyössä toteutettu sote-uudistuksen toimeenpano voi onnistua.

– Tulevilla maakunnilla on sote-uudistuksen toimeenpanon suhteen erittäin laajasti valtaa. Järjestäjän on istuttava alusta asti ja säännöllisesti samaan pöytään tuottajien kanssa pohtimaan palvelutuotannon yksityiskohtia. Sama koskee valtakunnan tason päätöksentekoa. Kun ministeriöt laativat maakunnille valinnanvapauslain toimeenpanon ohjeistuksia, mukaan kannattaa ottaa yksityiset palveluntuottajat kaikissa vaiheissa. Vain palveluntuottaja voi tietää, miten eri ratkaisut palveluntuottajaan vaikuttavat, asiantuntija Eveliina Vigelius muistuttaa.

Lisätietoja:

Eveliina Vigelius, asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry
eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi, p. 044 511 4411

Joonas Turunen, johtaja, perusterveydenhuolto, Mehiläinen
joonas.turunen@mehilainen.fi, p. 040 542 5935

Karita Reijonsaari, kehitysjohtaja, Terveystalo
karita.reijonsaari@terveystalo.com, p. 050 387 8119

Tiina Wangel, toimitusjohtaja, Vääksyn lääkärikeskus
tiina.wangel@tiimikke.fi, p. 0400 487 992