Vuosi 2018 on sote-uudistuksen vuosi. Sote ja sen tärkeä osa, valinnanvapaus, nytkähtivät eteenpäin jo ennen joulua . Hallituspuolueet kertoivat julkisuuteen neuvottelukompromissinsa pääpiirteet ja joulutauon jälkeen soten keskeiset ministerit viilaavat valinnanvapauslainsäädäntöä lausuntopalautteen pohjalta.

Eduskunta saa lait käsiteltäväkseen tämän hetkisen aikataulun mukaan maaliskuussa. Mikäli uudistusta koskeva lakikokonaisuus hyväksytään eduskunnassa, lait voidaan vahvistaa, ja ne tulevat voimaan jo kesällä. Maakuntien väliaikaishallinnot aloittavat toimintansa samaan aikaan.

Maakuntavaalit voitaneen siis pitää suunnitellusti lokakuun lopulla.

Maakuntavaalit  tärkeä etappi Hyvinvointialan liiton edunvalvonnassa

Maakuntavaaleissa valitaan päättäjät käyttämään ylintä päätösvaltaa 18 maakuntaan, jotka jatkossa järjestävät sote-palvelut.

Sote-uudistusta koskevissa lakiesityksissä maakuntien päätettäväksi jää merkittäviä yksityiskohtia ja laajempia kokonaisuuksia sote-palveluntuottajien toimintakentässä. Ohjeistuksia tähän työhön tehdään maakunnille  jo ministeriössä. HALIn on tärkeää viestiä ministeriölle ja tuleville järjestäjille hyvissä ajoin, miten yksityisestä sektorista saadaan kaikki hyöty irti koko uuteen järjestelmään.

Kun sote-palvelut siirtyvät kunnilta maakunnille, on pelätty palvelujen siirtyvän yhtä lailla kauemmaksi. Syytä pelkoon ei ole, päinvastoin. Kun järjestäminen siirtyy leveämmille harteille, uusille ja innovatiivisille tuotantotavoille löytyy tilaa. Tämä saa aikaan kilpailua. Kilpailu taas kannustaa kaikkia palveluntuottajia tekemään paremmin. Lopputuloksena ihminen ja asiakas voittavat.

Mielenkiintoa maakuntavaaleihin siis riittää. Palveluverkot ja maakunnan järjestämät sote-palvelut noussevat ykkösteemoiksi. Niihin halutaan myös Hyvinvointialan liitossa panostaa kuluvana vuotena.

Hanna-Kaisa Järvi
yhteiskuntasuhdejohtaja