Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa valinnanvapaudesta viime viikolla. Korjausvaatimuksia on parikymmentä, vankkoja ehdotuksia useita lisää. Asiat, joita perustuslakivaliokunta vaatii, on hoidettava kuntoon, jotta valinnanvapauslaki voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Eräs keskeisimmistä on kysymys valinnanvapauden aikataulusta.

Perustuslakivaliokunta vaatii aikataululle lisää siirtymäaikoja ja vaiheistuksia. On hallituksen ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsissä päättää, miten tämä tehdään.

Me olemme kritisoineet sitä perustelua siirtymäajoille, että yksityisen tuotannon synnyttämiselle ei olisi riittävästi aikaa. Yksityiset ovat olemassa jo nyt.

Maakunnille on myös ministeriöissä valmisteilla malleja palveluntuottajille asetettaviksi ehdoiksi ja sopimusmalleiksi. Ne valmistuvat jo tänä kesänä. Maakunnat voivat ottaa ne halutessaan suoraan käyttöön.

Toisaalta perustuslaillinen palvelujen saanti ei edes akuutissa uuden järjestelmän nivelvaiheessa ole yksityisistä kiinni – eiväthän nykyiset julkiset palvelut sulje oviaan. Siirtymäaikoja ei tule pidentää epätarkoituksenmukaisen pitkiksi. Pilotoinnit on aloitettava ja kokeilujen on jatkuttava keskeytyksettä kokemusten keräämiseksi.

Palveluntuottajien alihankintaoikeutta valiokunta vaatii tarkemmin säänneltäväksi. Mielestämme se ei saa tarkoittaa alihankintaoikeuden rajoittamista. Lisäksi valinnanvapauslain valtiontukisääntelyn EU-oikeudellinen asema on selvitettävä.

Edessä voi olla jonkin asteinen notifiointireissu EU-komissioon. Perustuslakivaliokunta vihjaa, että saattaisi olla mahdollista määritellä Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut SGEI-palveluiksi. Sitä vastustamme. Merkittäviä ongelmia seuraisi mm. SGEI-palvelujen tarkasta ja joustamattomasta rajaamisesta. Lisäksi SGEI-menettely vähentäisi yksityisten palveluntuottajien kannusteita tulla markkinoille, mikä haittaa erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolista palvelutarjontaa.

Useat valiokunnan vaatimista muutoksista lienevät melko teknisluontoisesti toteutettavissa. Sote ei siis tällä kertaa ”kaatunut” perustuslakivaliokuntaan, kuten viime kesänä – ainakaan vielä.

Jännitysnäytelmä jatkuu. Seuraavaksi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta laatii vastineen perustuslakivaliokunnalle, joka arvioi ovatko muutokset sen hyväksyttävissä. Vasta sitten sosiaali- ja terveysvaliokunta voi antaa mietinnön, josta eduskunta äänestää.

Aikataulusta liikkuu vain arvailuja. Joko äänestykset ehditään hoitaa ennen eduskunnan kesälomia tai sitten ei. Jälkimmäisessä tapauksessa eduskuntakäsittely jatkuu heti syksyllä. Hyvää on se, että sote-uudistuksen lakipaketti etenee yhtenäisenä. Maakuntalakeja ei hyväksytä ennen valinnanvapauslakia.