Kunnista kaksi kolmasosaa on ilmoittanut haluavansa mahdollisuuden tai oikeuden tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja hallituksen kaavailemassa itsehallinnollisten alueiden sotessa. Näin kertoo sosiaali- ja terveysministeriö tuore kysely kunnille. Vastaajat perustelevat näkemyksiään kuntien itsehallinnolla ja alueiden erilaisuudella. Velvoittavaa lainsäädäntöä ei haluta vaan kunnat katsovat, ettei maakunnilla ole oikeutta estää palvelutuotantoa tai velvoittaa siihen. Kyselyyn vastasi 183 kuntaa. Yli 20 000 asukkaan kuntien vastausprosentti oli yli 80 %.

Vaikka järjestämisvastuu olisi maakunnilla, kunnat haluavat rinnalle omia vaihtoehtojaan. Kuntien mukaan perustuslaki ei salli maakunnille oikeutta määrätä kuntien omalla rahoituksella tapahtuvasta palvelutuotannosta. Palveluiden tuottamisoikeuden olemassaolo ei tarkoita sitä, että kunnat välttämättä ryhtyisivät tuottamaan palveluita.

Kuntien oikeutta tuottaa palveluita vastustetaan muun muassa siksi, että järjestämisvastuu olisi hyvä säilyttää selkeänä omana kokonaisuutenaan. Yhdenmukainen järjestämisvastuu valtakunnan tasolla vähentäisi myös alueiden välistä eriarvoisuutta.

Kunnilla on vaikeuksia selvitä nykyisistä velvoitteistaan ja niiden kyky turvata tärkeät lähipalvelut on uhattuna. Lähipalvelut helpottavat kuntalaisten arkea ja nopeaa hoitoon ja hoivaan pääsyä sekä elävöittävät kuntaa tarjoamalla työpaikkoja ja mahdollisuuksia perustaa yrityksiä. Kunnat toivovat hallitukselta päätöksiä, jotta tulevaisuuden suunta tiedettäisiin.

Alueet ovat erilaisia – Yksi ja sama malli ei toimi koko Suomessa

Kuntien lopullisen aseman arvioiminen on tällä hetkellä vaikeaa, sillä tiedossa ei ole millaista sote-mallia hallitus aikoo esittää. Kunnat katsovat, että yksi ja sama malli ei toimi koko Suomessa. Alueiden olosuhteet vaihtelevat ja siksi järjestelmään tarvitaan joustavuutta.

Kuntia kiinnostaa erityisesti työikäisten ja lapsiperheiden palvelut, jotka lisäävät asukkaiden sitoutumista omaan kuntaan. Näitä palveluita ovat esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kuntouttava työtoiminta, perhetyö, oppilas- ja opiskelijahuollon kuraattoritoiminta, kouluterveydenhuolto ja neuvolapalvelut.