HALIn neuvottelemista viidestä eri työehtosopimuksesta yksityisen sosiaalipalvelualan ja terveyspalvelualan TES:n voimassaoloaika päättyy maaliskuun lopussa. Tämän jälkeen siirrytään sopimuksettomaan aikaan, jossa osapuolilla on halutessaan mahdollisuus työtaistelutoimiin. Koronapandemian aikana oletuksena kuitenkin on, että sopimukset saadaan neuvotelluiksi ilman työtaistelutoimia.

Sopimusneuvotteluita jatketaankin intensiivisesti, vaikka osapuolilla on yhä isoja näkemyseroja siitä, mikä on koronakriisin aiheuttaman vakavan taloustaantuman aikana realistinen taso TES:ien uusimiselle. Kunta-alan TES-pöydässä tilanne on sama. Kunta-alan ratkaisu on yleensä aina tehty ennen kuin yksityisen sosiaalipalvelualan tai terveyspalvelualan neuvottelut on saatu vietyä päätökseen.

Työsuhteiden kannalta tilanne jatkuu ennallaan sopimuksettomana kautena. Työsuhteen ehdot kuten palkat ja työajat jatkuvat vanhan TES:n mukaisina.

Työsuhteiden kannalta tilanne jatkuu ennallaan sopimuksettomana kautena. Työsuhteen ehdot kuten palkat ja työajat jatkuvat vanhan TES:n mukaisina.

HALIn muissa TES:eissä (sosiaalialan järjestötyö, ensihoito, Työterveyslaitos) neuvottelut jatkuvat ja TES:ien voimassaolo päättyy kuukautta myöhemmin huhtikuun lopussa.

Pidämme teidät ajan tasalla tilanteen kehittyessä. Aikanaan tulette saamaan myös uudet TES-kirjat.