Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonta

Sosiaali- ja terveydenhuollon laadusta, asianmukaisuudesta ja laillisuudesta vastaavat ensisijaisesti palveluntuottajat ja kunnat. Toiminnan yleiseen ohjaukseen, suunnitteluun ja laillisuusvalvontaan liittyviä asioita hoitavat ensisijaisesti aluehallintovirastot ja Valvira.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatusuositukset

Voimassa olevan hallitusohjelman mukaisesti laatusuosituksista tullaan pääsääntöisesti luopumaan. Uutena ohjausvälineenä on tällä hallituskaudella otettu käyttöön ns. kärkihankkeet normiston ja muun ohjauksen rinnalle.

Poikkeuksena edelliseen on sosiaali- ja terveysministeriössä menossa parhaillaan vanhuspalveluita koskevan laatusuosituksen uudistaminen.

Tutustu laadittuihin laatusuosituksiin.


Sosiaali- ja terveyspalveluiden omavalvonta

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontavirasto Valviran sosiaalipalveluja ja vanhuspalveluja koskeva määräys on tullut voimaan vuoden 2015 alusta. Määräyksessä määritetään omavalvontasuunnitelman sisältö, laatiminen ja seuranta. Sosiaalihuoltolain mukaan myös julkisten yksiköiden on pidettävä omavalvontasuunnitelma julkisesti nähtävillä.

Valvira on antanut 25.7.2012 määräyksen terveydenhuollon omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja laatimisesta. Määräyksen mukaan uusien luvanvaraisten palvelujen tuottajien on laadittava omavalvontasuunnitelma ennen toiminnan aloittamista.

Omavalvontasuunnitelma on asiakirja, johon kirjataan kaikki keskeiset toimenpiteet, joilla palvelujen tuottajat itse valvovat toimintayksikköjään, henkilökunnan toimintaa sekä tuottamiensa palvelujen laatua. Omavalvonta suunnitelma sisältää esimerkiksi kaikki toiminta- ja menettelytapaohjeet, joiden avulla voidaan toteuttaa yhtenäiset käytännöt palveluketjun kaikissa vaiheissa.


Valvojina toimivat kunnat, aluehallintovirasto ja Valvira

Sosiaali- ja terveydenhuollon laadusta, asianmukaisuudesta ja laillisuudesta vastaavat ensisijaisesti palveluntuottajat ja kunnat. Toiminnan yleiseen ohjaukseen, suunnitteluun ja laillisuusvalvontaan liittyviä asioita hoitavat ensisijaisesti aluehallintovirastot ja Valvira.

Palveluntuottajat voivat tarkistaa ammattihenkilöiden pätevyyden terveysalan Terhikki -rekisteristä ja sosiaalialan Suosikki -rekisteristä. Rekisteriin merkityt henkilöt ovat saaneet tehtäväänsä asianmukaisen koulutuksen ja heille on myönnetty laillistus, nimekesuojaus sekä lupa harjoittaa ammattia. Lähihoitajat ovat ns. nimikesuojattuja ammattihenkilöitä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma vuodelle 2017 painottaa omavalvontaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma 2016–2019 linjaa Valviran ja aluehallintovirastojen valvonnan strategiset päätavoitteet hallitusohjelmakaudeksi. Valvontaohjelman lähtökohtana ovat hallitusohjelman tavoitteet.


Vanhuspalveluiden valvonta

Vanhuspalvelulain toteutumista seurataan erillisten valtakunnallisten valvontojen avulla. Valvonnat toteutetaan Valviran ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä ja valvontojen yksikkökohtaiset tulokset löytyvät THL:n kotisivuilta. Viimeisin valvontakysely on toteutettu syksyllä 2016.