Elinkeinoelämän järjestöt ovat kiteyttäneet visionsa siitä, kuinka Suomen kannattaa hyödyntää ihmiskeskeistä terveysteknologiaa ja dataa osana tulevaisuuden terveydenhuoltoa ja hyvinvointia. Hyvinvointiala HALI ry muistuttaa yhtenä visioraportin tuottajista, että ihmiskeskeinen ja tuottavampi terveydenhuolto edellyttää monituottajuutta ja asiakkaiden valinnan mahdollisuutta.

Suomi tarvitsee toimia, joilla vauhditetaan terveysteknologian innovaatioiden kehittämistä ja laajamittaista käyttöönottoa. Tarvitaan läpimurtoja, jotka helpottavat sairauksien ennalta ehkäisemistä ja toisaalta tehostavat niiden hoitoa nykyistä kohdennetummin, yksilöllisemmin ja vaikuttavammin. Nykyjärjestelmä ei ole kyennyt parantamaan laatua ja vaikuttavuutta riittävästi. Tarvitaan uusia keinoja.

Terveysteknologia tarjoaa jo tänä päivänä lukuisia ratkaisuja sote-palvelujen parantamiseksi. Toimivia ratkaisuja on otettu käyttöön liian vähän erityisesti perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Julkisen sektorin tuottajalta puuttuvat usein kannusteet tuottavuuden nostoon vaikkapa terveysteknologian avulla. Esim. terveyskeskus ei välttämättä saa pitää vaivalla tehdyn investoinnin hedelmiä. Budjettia usein leikataan saatujen kustannussäästöjen verran.

– Yksityisillä sote-palvelujen tuottajilla on luonnollinen kannuste investoida ja parantaa tuottavuutta, koska investoinnit hyödyttävät asiakkaan ohella tuottajaa. Terveydenhuoltoa on kehitettävä niin, että julkisen sektorin kannusteet saadaan myös kuntoon ja toisaalta yksityiset tuottajat mukaan”, toteaa Hyvinvointiala HALI ry:n talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva.

Tänä päivänä kuluttajat ovat tottuneet etsimään tietoa ja vertailemaan palveluja. Ihmiset osaavat hakea itselleen sopivimman palvelun myös sote-palveluissa. Yhdellä mallilla tehty palvelu ei sovi kaikille.

– Ihmisille on annettava valta päättää, mikä palvelu heille sopii parhaiten. Esimerkiksi vanhuspalveluissa voitaisiin käyttää paljon enemmän laatua ja tuottavuutta parantavaa teknologiaa. Miksei vaikka kotihoidon asiakas voisi päättää, haluaako etäpalveluita videoyhteyden kautta hyödyntävän vai älyrannekkeen kautta apua tarjoavan tuottajan? Asiakkaiden tulisi valita parhaat käytännöt – ei viranomaisten tai yritysten”, Kuuva sanoo.

Ihmiskeskeinen ja osallistava teknologia tekee jokaisesta oman terveytensä tekijän. Painopiste siirtyy ennalta ehkäisyyn ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lääketieteen, terveysteknologian ja tekoälyn läpimurtojen ansiosta ihmiset saavat yksilöllistä hoitoa. Tällöin hoitohenkilökunnan aikaa vapautuu potilaan kohtaamiseen.

– Tieteentekijät, terveysteknologiayritykset, yksityiset sote-palvelujen tuottajat ja potilasjärjestöt on otettava tiiviimmin mukaan palvelutuotannon strategiseen kehittämiseen. Näin tehdään Suomesta terveyden mallimaa”, Kuuva päättää.

Lue koko elinkeinoelämän visioraportti: Terveyden tekijät

Visioraportin ovat teettäneet Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Hyvinvointiala HALI ry, Lääkäripalveluyritykset ry, Lääketeollisuus ry, Terveysteknologia ry, ja Sailab – MedTech Finland ry.