HALIn hoivajohtaja Arja Laitinen kiittää blogissaan Turun kaupunkia, joka ennakoi varhaiskasvatuksen kasvavia kuluja ja aikoo tarkastaa palvelusetelin arvon.

Huomiomme kiinnittyy usein asioihin, jotka ovat huonosti ja joita pitää korjata. Epäkohtien nostaminen esille on tärkeää, mutta yhtä tärkeää olisi huomata hyvät esimerkit ja iloita niistä.

Viime viikon lopulla Suomen Turku sai minut iloiseksi. En käynyt Turussa, mutta Turun kaupunki teki varhaiskasvatusta koskevan päätöksen, jolla se osoitti ymmärtävänsä sekä muuttuvia olosuhteita että pitkäaikaisten kumppanuuksien arvon.

Hoivaa tai varhaiskasvatusta tuottavat yritykset ja yhdistykset joutuvat usein sen tosiasian eteen, että kunnan tarjoaman palvelusetelin arvo on paljon pienempi kuin palvelun hinta. Se tarkoittaa, että kunnan asukas joutuu maksamaan omalla rahallaan ison osan esimerkiksi yksityisen päivähoidon paikasta. Tämä puolestaan tarkoittaa kuntalaisille eriarvoista asemaa: hyvätuloisille asia on pieni paha, mutta heikommin toimeentulevat eivät voi palvelua hankkia.

Palvelusetelilain mukaan tämä ei saisi olla mahdollista, koska laki velvoittaa kuntia pitämään palvelusetelin arvon kohtuullisena.

Viime viikolla Turun kasvatus- ja opetuslautakunta sekä korotti varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon vastaamaan todellisia kuluja että valmistautui korvaamaan Ukrainan sodan vaikutuksena kasvavaa ruuan ja polttoaineen hintaa. Lautakunta päätti viisaasti etupeltoon, että kustannusten kasvua seurataan ja mahdolliset muutokset palvelusetelin arvoon käsitellään kesäkuussa.

Tämä jos mikä on järkevää toimintaa! Hoiva- tai varhaiskasvatuspaikkojen tarve ei katoa tai pienene sillä, että yrityksille ja yhdistyksille ei makseta kunnon korvausta. Jos yritys ajautuu konkurssiin, joutuu kaupunki ottamaan toiminnan omalle kontolleen, jolloin lasku veronmaksajalle on suurempi kuin mitä se olisi ollut yksityisen tarjoamana.

Reilulla toiminnalla mahdollistamme toimivat palvelut kuntalaisille. Ottakaamme oppia Turusta!

Lue lisää aiheesta tiedotteestamme