Hyvinvointi ja työturvallisuus rakentuvat lukuisista arjen käytännön asioista. Korona-aikana organisaatiot synnyttivät uusia luovia ratkaisuja työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden parantamiseksi.

Wellnessmalli-kilpailun finalistit tutustuivat HALIn yhteistyöpäivässä yksityisen sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatusalan panostuksiin työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden eteen. Aamupäivän aikana finalisteille toimintaansa kävivät esittelemässä HALIn keväällä 2021 jäsenilleen järjestämän kyselykilpailun voittajat Mehiläinen Oy ja Treili Oy. Kilpailussa selvitettiin tietoa erilaisista työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden käytänteistä ja ratkaisuista.

Pandemian aikana yksityisellä sote- ja varhaiskasvatusaloilla on käytetty luovasti digitalisaation mahdollisuuksia ja järjestetty muun muassa yhteistä tekemistä etäyhteyksin. Monet uudet toimintatavat, kuten hyvinvointirannekkeet, liikkuvuutta edistävät applikaatiot ja henkilöstön yhteenkuuluvuutta edistävät ratkaisut ovat tulleet jäädäkseen.

Liikunta ja mielen hyvinvointi osana työhyvinvointia

Mehiläinen Konserni panostaa merkittävästi henkilöstönsä liikuntamahdollisuuksiin ja mielen hyvinvointiin.

Mehiläisellä on useita koko henkilöstöä käsittäviä liikunnan projekteja, kuten henkilöstön yhteisiä liikuntahetkiä, virtuaalisia juoksukouluja, liikuntatarvikkeita henkilöstön käyttöön sekä organisaation intran liikuntakirjastoon kerättyjä treenivideoita. Projektien osana on toteutettu myös luentoja, etätunteja sekä taukojumppavideoita.

– Olemme huomanneet, että henkilöstöllemme tarjoamista mielen hyvinvoinnin palveluista ja liikuntaeduista on selvää hyötyä, siksi olemme halunneet panostaa niihin yhä enemmän. On ilo nähdä henkilöstön hyvinvoinnin parantuneen tukemisemme avulla, sanoo Mehiläisen liikunta- ja työhyvinvointipäällikkö Johanna Tokola.

Lue lisää Mehiläisen panostuksista henkilöstönsä mielen hyvinvointiin tästä.

Yrityksen yhteistoiminta – irrallista muodollisuutta vai osa strategiaa?

Tamperelainen Treili Oy esitteli omaa yhteistoimintamalliaan, jossa työnantajista ja työntekijöistä koostuva työryhmä yhdessä kehittää organisaationsa työoloja ja työhyvinvointia. Varpu-työryhmän tarkoituksena on saada todellista muutosta aikaan ja sitouttaa työntekijöitä mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen.

– Varpu-työryhmämme on saanut paljon kiitosta. Yrityksessä on kaikkien etu, että henkilöstö voi hyvin, ja siksi siihen tarvitaan kaikkien työyhteisön jäsenten panostusta, vuoropuhelua ja vastakkainasettelusta luopumista, tiivistää Treili Oy:n toimitusjohtaja Leena Lehtonen.

Lue lisää Varpu-työryhmästä ja Treili Oy:n toiminnasta tästä.

Finalistit kiittävät yhteistyöpäivästä

– On tosi hienoa ja tärkeää, että hyvinvointialan yritykset ja järjestöt panostavat työhyvinvointiin. Se ei todellakaan ole ollut mikään itsestäänselvyys aikaisemmin. On myös hienoa nähdä, että työntekijöiden mielenterveydestä välitetään ja siitä ei tule stigmaa yrityksen puolelta, kehuu Wellnessmalli-kilpailun finalisti Julia Mäenpää.

Hyvinvointiala HALI ry kiittää Wellnessmalli-kilpailun finalisteja ja toivottaa heille onnea tiukkaan kisaan. Voitte seurata finalistien matkaa osoitteesta https://www.wellnessmalli.fi/.