HALI pitää hyvin tärkeänä, että työmarkkinakeskusjärjestöt ovat päässeet yhteisymmärrykseen koronakriisin vuoksi välttämättömien muutosten jatkamisesta työlainsäädännössä ja työttömyysturvassa vuoden 2020 loppuun asti. HALIn toimialan ja koko yhteiskunnan avautumisen kannalta erittäin tärkeää on myös yhteinen linjaus koronatestauksesta työterveyshuollon kautta korotetulla 75 % kelakorvaustasolla.

Paketista on keskusteltu Suomen hallituksen kanssa ja onkin välttämätöntä, että hallitus toteuttaa toimet viipymättä. Talouden elpymisen kannalta on keskeistä purkaa koronarajoituksia ja palauttaa kuluttajien luottamus niin, että palveluita ja tavaroita aletaan taas hankkimaan. Riittävä koronatestaus ja suojavarusteiden saatavuus ovat tässä keskiössä ja jäsenistömme rooli on siinä tärkeä.

Alla keskusjärjestöjen paketti kokonaisuudessaan:

EK, KT, SAK, Akava ja STTK esittävät maan hallitukselle, että koronakriisin vuoksi työlainsäädännön ja sosiaaliturvan väliaikaisia muutoksia jatketaan vuoden loppuun asti.

Tämä tarkoittaa mm. sitä, että lomautusneuvottelut voidaan käydä nopeimmillaan viidessä päivässä ja lomautusilmoitusaikaa on lyhennetty viiteen päivään. Normaalisti yt-neuvottelut ovat kestäneet 14 päivästä kuuteen viikkoon. Samalla työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan lomautetuilta ja irtisanotuilta, jotta palkansaajat saavat koko lomautus- tai työttömyysajalta työttömyyskorvauksia. Tämä olisi voimassa vuoden loppuun saakka.

Hallitukselle esitetään, että lomautuksen perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan kuluminen on myös keskeytetty vuoden loppuun asti. Tämän lisäksi järjestöt esittävät, että myös työttömyyden perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan kuluminen keskeytetään. Vuoden loppuun asti tätä keskeyttämistä sovelletaan työttömyyspäivärahaan, jota maksetaan 16.3.2020 tai sen jälkeen alkaneeseen työttömyyteen.

Järjestöjen mielestä lomautuksen helpottaminen ja työttömyyskorvausten parantaminen muodostavat kokonaisuuden, jonka molemmat osat on toteutettava. Esitys on jatkoa järjestöjen 18.3.2020 tekemälle sopimukselle.

Lisätään koronatestauksia työterveyden kautta

Järjestöt painottavat, että koronatartuntatestausta on lisättävä huomattavasti. Testauksessa on nykyistä paremmin hyödynnettävä työterveyshuoltoa. Tästä syystä valtion olisi korvattava koronatartuntatestit työterveydenhuollossa väliaikaisesti siten, että Kelan maksama työterveyshuollon korvaus kattaa 75 prosenttia testien työnantajalle aiheutuvista kustannuksista.

Järjestöt painottavat myös kuntien kyvyn varmistamista huolehtia velvoitteistaan. Yhteisessä esityksessä on mukana myös kokeilu työnantajan kustantaman koulutuksen verovapaudesta 1500 euroon saakka. Tämä olisi voimassa 31.12.2020 saakka.

Tarkemmat tiedot sopimuksesta.