Kuntien pitäisi voida siirtää koronarokottamisen vastuutaan suuremmille yhteenliittymille, jotta työterveyshuolto saataisiin rokottamisiin tehokkaasti mukaan, kirjoittaa HALIn terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause.

On hienoa, että valtiovallan taholta on ilmaistu vahva tahtotila ottaa työterveyshuolto mukaan rokottamiseen. Hallitus on päättämässä asetuksesta, jolla kannustetaan kuntia selvittämään työterveyshuollon palvelujen tuottajan mahdollisuus osallistua covid-19-rokotusten toimeenpanoon. Asetus on kuitenkin sanamuodoltaan niin pehmeä, että todellista uutta velvoitetta ei synny. Lisäksi tarvitaan vielä muita toimia, jotta käytännön esteet työterveyshuoltojen mukaan ottamisesta rokotuksiin saadaan poistettua.

Olemme HALIssa yhdessä työterveyshuollon palveluntuottajien kanssa jo vuoden alusta asti pyrkineet saamaan tiivistä keskusteluyhteyttä viranomaisiin. Ennakoimme jo hyvissä ajoin, että jossain vaiheessa työterveyshuollon palveluntuottajien apua tässä savotassa tarvitaan. Halusimme, että kolmanteen rokotukseen olisi tarpeeksi rauhallista valmistautumisaikaa, jotta esimerkiksi toimitusketjut ja sopimiseen liittyvät yksityiskohdat saataisiin pohdittua yhdessä ajoissa.

Kaksi tapaamista alkuvuonna myös saimme THL:n kanssa. Keskustelu oli kuitenkin hyvin alustavaa, ja varsinaiseen mallin suunnitteluun ei missään vaiheessa lähdetty.

Kesän jälkeen palasimme asiaan useamman kerran, jotta voisimme jatkaa keskustelua ja pohtia konkreettista etenemistä. Vastaus oli lopulta, että keskusteluun ei ole tarvetta.

Nyt joulukuulle tultaessa näemme omikron-variantin tulon Suomeen ja poliitikkojen ja virkamiesten heräämisen pahenevaan työntekijäpulaan ja hoitovelkaan. Äkkiä kaiken pitäisi olla saman tien valmista. Aivan hetkessä mittavia muutoksia tuotantoprosesseihin ei kuitenkaan tehdä: tilauskirjat ovat pitkittyneen koronatilanteen takia täynnä myös yksityisellä. Rokottamista ja muuta koronatyötä on mahdollista lisätä merkittävissä määrin, mutta henkilöstön ja muiden resurssien uudelleenjärjestely vie väistämättä jonkin aikaa ja vaatii tiettyä varmuutta järjestelyjen jatkuvuudesta.

Laajempia sopijatahoja tarvitaan – kuntakeskeisyys ei työterveyshuollossa toimi

Koronarokottaminen on rakennettu yksittäisten kuntien varaan ja niiden vastuulle. Sen sijaan ei ole säädetty erityisesti siitä, miten kuntien on mahdollista siirtää omaa sopimus- tai järjestämisvaltaansa asiassa suuremmille yhteenliittymille, kuten sairaanhoitopiireille. Tällainen keskitetty sopiminen ja rokotejakelun helpottaminen työterveyshuolloille on kuitenkin aivan olennaista, jos työterveyshuoltoa halutaan hyödyntää tehokkaasti. Nyt sopijaosapuolia on yksinkertaisesti liikaa.

Työterveyshuollon palveluntuottajat ovat tehneet sopimuksia yksittäisten kuntien kanssa tai vähintäänkin tarvinneet kunnalta luvan, jotta he ovat voineet rokottaa kuntalaisia työterveyshuollossa. Tämä on ollut vaikeaa, koska yhdellä työpaikalla työntekijöitä voi olla vaikkapa kymmenien eri kuntien alueelta.

Näissä tilanteissa työterveyshuollon palveluntuottajan pitää siis saada erikseen suostumus jokaiselta kunnalta näiden eri kuntien asukkaiden rokottamiseen yhdellä työpaikalla. Mallin hankaluus on johtanut siihen, että toistaiseksi vain noin viisi prosenttia annetuista koronarokotteista on annettu työterveyshuollon kautta.

Se, että kuntia patistetaan ottamaan työterveyshuolto vahvemmin mukaan, ei vielä riitä.

Tarvitaan vahva viesti kunnille kannustaa näitä siirtämään omaa sopimusvaltaansa rokotusten järjestämisen suhteen esimerkiksi sairaanhoitopiireille. Tämän lisäksi tarvitaan valtiovallan suulla sen varmistamista, että järjestely on paitsi suotava, myös oikeudellisesti mahdollinen.

Kuka rokottamisen maksaa?

Toinen kysymys on se, kuka rokottamistyöstä aiheutuvat kustannukset maksaa. Kyseessä on maailmanlaajuinen pandemia, ja lähtökohtaisesti valtiovalta on luvannut korvata kaikki suoraan koronasta aiheutuvat kustannukset.

Koronarokottamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen sairausvakuutuksen kautta tehtiin oma väliaikainen lainsäädäntö. Itse rokote on ilmainen. Kela-korvauksen suuruudeksi työnantajalle yksityisellä tehtävästä rokotustyöstä ja muista rokottamisesta aiheutuvista kustannuksista annettua rokotetta kohden säädettiin vain 10 euroa. Samaan aikaan kunnille maksetaan samasta työstä aiheutuvista kustannuksista 16 euron korvaus.

Työterveyshuollossa Kela-korvauksen ja rokottamisen todellisen kustannuksen välisen eron maksaa työnantaja. Kela-korvauksen suuruus vaikuttaa suoraan siihen, missä määrin työnantajat ovat valmiita tekemään sopimuksia rokottamisesta työterveyshuollon kautta. Työnantajien kontolle ei tulisi periaatteellisistakaan syistä sälyttää merkittäviä kustannuksia rokottamisesta yleisvaarallista tartuntatautia vastaan. Kiireellisinä toimina onkin sekä korotettava rokotuksista maksettavaa korvausta että pidennettävä väliaikaisen lain voimassaoloa.

Todettakoon samalla, että julkinen on hoitanut ensimmäisen ja toisen rokotuskierroksen erittäin hyvin. Epidemian pitkittyessä on kuitenkin selvää, että julkinen terveydenhuolto kuormittuu yhä enemmän. Tämän takia on järkevää ja jopa välttämätöntä, että sekä työterveyshuolto järjestelmänä että yksityiset palveluntuottajat tehokkaine organisaatioineen otetaan mukaan vahvemmin myös rokottamiseen.

Sitä ei pitäisi kuitenkaan tehdä panikoiden, vaan ripeästi, mutta huolella suunnitellen ja olemassa olevat pullonkaulat poistaen. Muutoin riskinä on, että eri toimijat eivät pysty annetuilla reunaehdoilla tulemaan mukaan.

Toivokaamme, että näin toimitaan ja esteet poistetaan. Näin saamme eri toimijat nykyistä tehokkaammin mukaan koronan eri torjumistoimiin.