Arviolta 360 000 kokonaan rokottamatonta voitaisiin tavoittaa työterveyshuollon kautta, Hyvinvointiala HALI ry huomauttaa.

Kolmas koronarokotekierros on aloitettu riskiryhmien, kaikkien yli 60-vuotiaiden sekä laitoksissa ja hoivakodeissa asuvien osalta. Viime sunnuntaina pääministeri Sanna Marin arvioi, että koko väestö rokotetaan vielä kolmannen kerran.

Pandemiasta selviytymisen suurin ongelma on tällä hetkellä rokotuskattavuuden hidastuva kasvu. Tällä hetkellä vain 67,9 prosenttia koko väestöstä on saanut kaksi rokoteannosta. Yli 12-vuotiaista 77,2 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Deltavariantti on saanut asiantuntijat pohtimaan, onko hallituksen asettama 80 prosentin rokotekattavuustavoite riittävä.

− Rokotteiden riittävyys ei enää ole ongelma, vaan niitä on nyt yllin kyllin jaettavaksi. Valtiovallan pitäisi viipymättä ottaa työterveyshuolto toiseksi rokoteväyläksi kuntien rinnalle ja ohjata rokotteita reippaasti jakoon työterveyshuoltoon. Sitä kautta niitä saataisiin erittäin tehokkaasti jaettua rokottamattomille, toteaa Hyvinvointiala HALIn johtaja Hanna-Maija Kause.

Työterveyshuollon piirissä on arviolta 360 000 kokonaan rokottamatonta. Lisäksi työterveyshuollossa on noin 160 000 kertaalleen rokotettua, joilta puuttuu toinen annos.

− Työterveyshuolto pystyy lähestymään työntekijöitä henkilökohtaisesti, ja influenssarokotteen voi saada vaikka samalla käyntikerralla. Joustavat rokotusajat ja työyhteisön positiivinen kannustus saisivat varmasti mattimyöhäisetkin liikkeelle, Kause toteaa.

Sen lisäksi, että rokotekattavuutta saataisiin tehokkaasti parannettua työterveyshuollon avulla, sitä kautta varmistettaisiin myös kolmannen rokotuskierroksen sujuva jakelu. Työterveyshuolto pystyy tavoittamaan yli 300 000 niistä, joille THL suosittaa nyt kolmatta rokotetta.

− Koko väestön kolmannen rokotuskierroksen osalta työterveys voisi vastata jopa kahden miljoonan suomalaisen rokottamisesta. Tällöin julkisessa terveydenhuollossa voitaisiin keskittyä esimerkiksi pandemian aiheuttaman hoitovelan purkuun. Tätä mahdollisuutta ei saa hukata, Kause päättää.