Hyvinvointiala HALI ry esittää monipuolisen ohjelman käynnistämistä hyvinvointialojen ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Koulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä merkittävästi sote-aloilla toisen asteen-, amk-tason ja yliopisto-tason koulutuksessa. Tarvitaan myös lisää työperäistä maahanmuuttoa ja naisten työmarkkina-asemaa vahvistava perhevapaauudistus.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan puolet Suomen 350 000 sote-ammattilaisesta eläköityy vuosien 2012 – 2030 aikana. Jo lähitulevaisuudessa palvelujen tarve kääntyy nopeaan kasvuun väestön ikääntymisen myötä. Jos esimerkiksi vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksia nostetaan, työvoiman tarve kasvaa entisestään.

– Jotta työvoiman kasvavaan kysyntään pystytään vastaamaan, toimenpiteisiin on ryhdyttävä jo tällä vaalikaudella, esittää työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri Hyvinvointiala HALIsta.

Hoiva-avustajakoulutus vakiinnutettava

Noin lukuvuoden mittainen hoiva-avustajakoulutus koostuu lähinnä lähihoitajatutkinnon koulutusmoduuleista. Kyse on tutkinnon osasta, jota rahoitetaan työvoimapoliittisen rahoituksen turvin. Mänttärin mukaan hoiva-avustajakoulutuksen rooli täytyy selkeyttää tekemällä siitä esimerkiksi ammattitutkinto. Samalla alan koulutukselle on turvattava riittävät taloudelliset resurssit.

– Hoiva-avustajat pitää jatkossakin voida lukea mukaan hoivahenkilöstömitoitukseen siltä osin kuin he tekevät hoivatyötä. Tällaisia vähemmän koulutusta vaativia hoivatehtäviä ovat esimerkiksi asiakkaiden ruokailuun, hygieniaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen osallistuminen. Potilasturvallisuus varmistetaan sillä, etteivät hoiva-avustajat voi olla työvuorossa yksinään eivätkä hoitaa lääkehuoltoa.

Hoiva-avustajakoulutuksen voi täydentää lähihoitajan tutkinnoksi.

– Näin muodostuu joustava reitti päästä nopeasti hoiva-avustajana työelämään. Hoiva-avustaja voi halutessaan täydentää osaamistaan myöhemmin, Mänttäri sanoo.