Väestö ikääntyy, hoivan tarve kasvaa ja samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalvelualan henkilöstön eläköityminen kiihtyy. Esperi Care on lähtenyt aktiivisesti ratkomaan hoiva-alan työvoimapulaa ja päättänyt aloittaa hoiva-avustajien oppisopimuskoulutuksen yhteistyössä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian kanssa. Tavoitteena on yrittää ratkaista alalla jatkuvasti pahenevaa työvoimapulaa.

Esperi Care on suunnitellut toteuttavansa jatkossa myös rekrytoivia koulutuksia työttömille työnhakijoille. Hoiva-avustajan oppisopimuskoulutus madaltaa kynnystä tulla töihin hoiva-alalle. Toiveena on, että mahdollisimman moni hoiva-avustaja jatkaisi opiskelua lähihoitajaksi.

On kiistaton tosiasia, että ala kärsii jo paikoittain työntekijäpulasta. HALIn jäsenten mukaan ainakin lähi- ja sairaanhoitajista on jo huutava pula. Työpaikoilla on jatkuvia haasteita saada erityisesti sijaisia rekrytoitua.

Kuntaliiton juuri julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan kunnat kokevat työvoiman saatavuuden vanhusten palvelujen suurimmaksi ongelmaksi. TEM:n 2015 ennusteen mukaan sosiaali‐ ja terveyspalvelualan työvoiman kysyntä kasvaa noin 109 000 henkilön verran vuoteen 2030 mennessä.

Hoiva-alan ongelmista keskusteltaessa on jatkuvasti ollut esillä se, että koulutettujen sote-alan työntekijöiden työaikaa kuluu muuhun kuin varsinaiseen hoito- ja hoivatyöhön.

Yksi ratkaisu vapauttaa hoitajia keskittymään varsinaiseen hoitoon ja hoivaan on lisätä työntekijöiden kouluttamista avustaviin tehtäviin.

Yksi ratkaisu vapauttaa hoitajia keskittymään varsinaiseen hoitoon ja hoivaan on lisätä työntekijöiden kouluttamista avustaviin tehtäviin. Hoiva-avustajat voivat auttaa muun muassa asukkaiden peseytymisessä, ruokailussa ja ulos viemisessä ja näin vapauttaa hoitajien aikaa tehdä sitä työtä, johon heidät on koulutettu. Hoiva-avustajien kouluttaminen on hyvä ja konkreettinen keino yrittää ratkaista hoiva-alan työvoimapulaa ja helpottaa hoitohenkilökunnan jaksamista.

Työvoiman saatavuus tulee jatkossa olemaan yhteinen ja kasvava haaste alan toimijoille. On hienoa, että Esperi Care on lähtenyt aktiivisesti yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa ratkomaan ongelmia.