Asiakkaan aseman vahvistaminen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä on eurooppalainen trendi. Kun asiakas on aktiivinen toimija ja hänellä on valtaa päättää hoidostaan ja hoivastaan, on palvelu myös vaikuttavaa.

Palvelusetelin toimeenpanoon lisää buustia

Useimmat Suomen kunnat ovat ottaneet palvelusetelin käyttöön ja erilaisia palveluseteleitä on useita satoja. Kansalaisista 2/3 tietää mikä palveluseteli on. Silti vain harvat ovat sitä käyttäneet. Kuntien palveluseteliostojen määrä on marginaalinen suhteutettuna sote-palveluiden kokonaisuuteen. Laki on ollut voimassa toistakymmentä vuotta. Johtopäätös on, että asiaan liittyy kuntapäättäjien joukossa asenteellista vieroksuntaa ja palveluseteli ei ole vieläkään arjen työkalu.

Alueellisella palvelusetelillä lisää tasavertaisuutta

Lain mukaan kunta päättää palvelusetelin arvon ja muut reunaehdot. Arvon määritys onkin tärkeä kohta järjestelmän toimivuutta. Jos arvo on liian alhainen, jää asiakkaan oma osuus maksukykyä suuremmaksi. Kustannusneutraali ratkaisu kunnalle on palvelusetelin arvon asettaminen omien todellisten tuotantokustannusten tasolle.

Palveluseteli voi olla joko kiinteähintainen tai tulossidonnainen. Esimerkiksi vanhusten tehostetussa asumispalvelussa on käytössä molemmat vaihtoehdot. Asiakkaan kannalta tulossidonnainen vaihtoehto on varsinkin pienten eläkkeiden kyseessä ollen kattohintaista palveluseteliä toimivampi vaihtoehto. Molemmissa toki ratkaisevaa on palvelunsetelin arvon oikea taso.

Alueelliset ratkaisut naapurikuntien kesken tai kuntayhtymien päättämänä lisäävät kansalaisten yhdenvertaisuutta yli kuntarajojen.

Oppia muiden kokemuksista

Palvelusetelikokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä ja toimivia ratkaisuja on löydetty monissa kunnissa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen palvelusetelit ovat lisääntyneet nopeasti ja niiden osuus onkin jo lähes puolet kuntien palveluseteliostoista. Nyt tarvitaan kuntien ja alueiden välistä keskustelua palveluseteleiden hyödyistä ja haasteista.

Kunnan näkökulma palveluseteliin on sama kuin asiakkaan ja veronmaksajan näkökulma. Kuntapäättäjien tavoitteena on oltava hyvinvoinnin lisääminen, asiakasjonojen parempi hallinta ja kuntalaisten arjen tukeminen. Päättäjien velvollisuus on varmistaa tasavertainen palvelujen piiriin pääsy. Palvelusetelipalvelut ovat asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisia palveluita, joihin asiakkaalla on kunnan järjestämänä joka tapauksessa oikeus. Annetaan asiakkaan valita tuottajansa.

HALI Kuntamarkkinoilla 11.-12.9.2019

HALI on tänä vuonna mukana näyttävästi Kuntamarkkinoilla yhdessä Lääkäripalveluyritykset ry LPY:n kanssa. Keskustelemme palvelusetelin käytöstä ja sen eduista sekä siitä, miten kunta voi hyötyä palvelusetelin käytön lisäämisestä ja varmistaa laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kuntalaisille myös jatkossa.

Tervetuloa tietoiskuihimme, jotka järjestämme

Ke 11.9. klo 15.30-15.50, tila A3.3.
To 12.9. klo 12.30-12.50, tila A3.24.