Sote-maakuntien itsehallinnon toteutuminen

Sote-palvelut ovat tällä hetkellä kuntien vastuulla. Niillä on vahva itsehallinto. Itsehallinto merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta ja taloudesta. Kunnat voivat päättää itsenäisesti esimerkiksi investoinneistaan ja lainanotostaan. Kunnilla on myös laaja päätösvalta ostopalvelujen hyödyntämisen suhteen.

Lausuntokierroksella oleva sote-lainsäädäntöluonnos laittaisi sote-maakunnat selvästi tiukemmin sosiaali- ja terveysministeriön talutusnuoraan sekä rajoittaisi niiden mahdollisuuksia päättää parhaiksi katsomistaan keinoista palvelutuotannon järjestämiseksi.

Järjestämislain 23 §:n mukaan STM neuvottelisi kunkin sote-maakunnan kanssa vuosittain sote-palvelujen toteuttamisesta. STM:llä ei olisi suoraa käskyvaltaa neuvotteluissa, mutta pykälän perustelutekstistä löytyy STM:n peukaloruuvi: mikäli STM arvioisi, että sote-maakunnalla ei ole riittäviä edellytyksiä palvelujen järjestämiseksi, voi STM käynnistää järjestämislain 25 §:n mukaisen sote-maakunnan arviointimenettelyn. Tämä voisi johtaa sote-maakuntien yhdistämiseen.

Samalla lakiesitykset kuitenkin rajoittavat sote-maakunnan mahdollisuuksia päästä järjestämisvelvoitteidensa mukaiseen tavoitteeseen rajoittamalla sote-maakunnan mahdollisuuksia hankkia palveluja yrityksiltä ja järjestöiltä. Sote-järjestämislain 12 ja 12 a §: n mukaan ostopalveluja ei saisi käyttää laajasti eikä tehtäväaloittain. Lisäksi voimaanpanolain 28 § velvoittaisi sote-maakunnat mitätöimään eräät olemassa olevat sopimukset. Sote-maakunnan hankinta-aikeet käytäisiin läpi järjestämislain 23 § mukaisessa vuosittaisessa ministeriöiden ja sote-maakunnan välisessä neuvottelussa. Kunnat ovat voineet päättää tarpeelliseksi katsomiensa palvelujen hankinnasta itsenäisesti.

Sote-järjestämislakiluonnoksen 24 §:n mukaan sote-maakunta ei saisi toteuttaa merkittäviä investointeja ilman ministeriön hyväksyntää. STM voisi hylätä esimerkiksi sote-maakunnan sairaalainvestoinnin, mikäli investointi voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaammin sote-maakuntien välisenä yhteistyönä. Tämä voisi tarkoittaa palvelujen keskittämistä suurempaan keskukseen toisessa sote-maakunnassa.

Myös lainanoton osalta sote-maakuntien itsehallinto olisi kuntia heikompi. Tällä hetkellä kunta voi itsenäisesti päättää velan määrästä, lainan antajasta ja lainainstrumentista. Sote-maakuntalain 15 §:n mukaan valtioneuvosto päättäisi valtiovarainministeriön esityksen pohjalta sote-maakunnan tilikausittaisen valtuuden pitkäaikaisen lainan ottamiseksi investointien rahoitusta varten.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinvointivaltion ytimessä. Palvelujen järjestäjän itsehallinnon puute voi johtaa demokratiavajeeseen.